omA KOPPA

omA KOPPA

virkattu VEKKARI

Kun aloitin blogini, 
ajatus oli tehdä itselleni 
ideapankki.

Kuvasin kättentöitäni,
 tein jotain ohjeita (ajatellen työtäni)
ja latasin koneelle.
Varmaan talteen. 
Arkistoon,  
johon pääsen käsiksi, 
vaikka muistitikku ei olisi matkassa.
Ja josta löydän nopeasti 
kaipaamani matskut.

Onnistuin.



Monissa postauksissa oli 0 kommenttia.
Jatkoin silti.
Yritin houkutella 
kavereitani ja sukulaisia lukijoiksi.



En onnistunut ;)



Sain muita lukijoita ja kommenttejakin.
Silti kiukuttelin palautteen vähyydestä.
Ja Bloggerin kenkkuilusta ;)



Nyt olen omasta mielestäni oppinut 
olemaan rauhassa *omAssa Kopassani*. 

Uusia lukijoita tulee ja palautetta 
vanhoihinkin postauksiin,  
sanoisinko... riittävästi ''';)

Vaikka jatkan 
vanhaan tylyyn? malliin, 
eli en ole hirmuisen puhelias 
ja osallistu haastetehtäviin 
vastailemalla annattuihin kysymyksiin etc. 
kirjoitan vain oman artefaktin alle...jotain pientä, 
ja kommentoin satunnaisesti, 
nautin täällä olosta.

 Saan intoa lukijoiden kommenteista, 
mietin niitä, kerään korvan taakse
 ja inspiroidun toisten tekemisistä ja sanomisista
yhtä lailla kuin omistani ;D



Kun pieni viisari menee mustalle, 
mun täytyy lopettaa bloggaaminen - ja kun se tulee taas 
harmaan!? arjen puolelle, 
mun on aika herätä, nousta ja lähteä...ihan oikeisiin töihin.

~

Kiitos innostamisesta
tuntemattomille lukijoille, tukijoille 
ja vekkarin villatakki-ideasta 
tälle yhdelle hullulle virkkaajalle:





15 kommenttia:

  1. Vai hullulle virkkaajalle...hmmm. Mitähän tuohon sanoisi;))

    Kyllähän täällä aina postauksen tullessa käy ja koskaan en ole pettynyt näkemääni. Kommentointi tahtoo jäädä tekemättä, kun... niin minkä vuoksi.

    Jatkahan samaan malliin, kyllä niitä ideoita tännekin ropsahtelee roppakaupalla.
    Kiitos;)

    t. tarja hössöntössöstä

    VastaaPoista
  2. Minusta on kiva että jokainen bloggaa tyylillään. Toiset ovat äänekkäämpiä ja rönsyilevät ympäriinsä, toiset keskittyvät tiukemmin rajaamaansa asiaan. Pidän kummastakin tavasta. Pääasia on että on oma itsensä ja nauttii siitä mitä tekee, se paistaa kyllä läpi teksteistä. Kiitos blogistasi! :)

    VastaaPoista
  3. Suunnattomasti ihailen töitäsi, luotuutasi. Jännittää aina, mitähän oletkaan keksinyt.
    Itsellä on sellainen kausi että mitään ei oikein synny. Elämä potkii, mutta kai tämä tästä.

    Sirpa

    VastaaPoista
  4. Koppaan kyllä kurkistelen... jos en aivan joka, niin lähes joka päivä ja useimmin jään vaan sanattomana ihailemaan luovuuttasi.
    t."koppakurkistelija" VirpiN

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava ideapankkihan tämä on! Ja tyylisi on mielestäni kaikkea muuta kuin tyly. Vaikka kirjoittaisit veetutuksesta, kirjoitat sen silti jotenkin positiivisesti. Aika kadehdittava taito ;) Ja ainakin minä viihdyn blogissasi juuri siksi, ettei täällä ole niitä tunnustuksia ja blogisti ei ole koko ajan kyselemässä, että "mitä te lukijat nyt haluaisitte, että tänne teen, että varmasti viihtyisitte" - omannäköisesi blogi on juuri näin parhaimmillaan.
    Mukavaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Olet blogini listalla ja käyn kurkkimassa sivujasi aina kun päivittelet niitä. Ihania ideoita ja hyviä kuvia, kyllä kelpaa selailla. Löysin sinut Fb:n Käspaikasta.

    Syysterkuin
    Heidi K-L

    VastaaPoista
  7. tykkään sun tavasta kirjoittaa blogia, se "kuulostaa" aidolta. ja sun ideat... ne on vertaansa vailla :) olet tosi taitava ja idearikas. kaiken kaikkiaan: tämä on blogi, jota seuraan mielelläni :))

    VastaaPoista
  8. Olet mukavan erilainen blogisti kuin muut seurailemani. Enemmän särmää sulla eikä lässynläätä :).

    VastaaPoista
  9. Olen säännöllinen blogisi lukija, vaikken ole rekisteröitynyt lukijaksesi. Ihannoin kättesi jälkeä ja saan täältä inspiraatiota arkeen ja omiin tuotoksiini. Innostuin peräti lähtemään blogisi myötä keramiikkakurssille.

    Ei siis tarvitse vastata haasteisiin yms. Niitä riittää muissa blogeissa. Tykkään nykyisestä tyylistäsi. Piste.

    VastaaPoista
  10. Pitäiskö mun kirjailla näistä kommenteista itselleni työasu ;) KIITOS IHMISET.

    VastaaPoista
  11. Ihana uusi tuttavuus tämä blogisi! Kiitos, kun vinkkasit FB:ssa! Minusta on ihana kierrellä erilaisissa käsityö- ja askartelublogeissa ja ihailla muiden aikaansaannoksia! Keep up the good work!! Tulen varmasti takaisin ihmettelemään luomuksiasi!

    VastaaPoista
  12. Sun blogi on ehdottomasti PARASTA pitkään aikaan blogirintamalla :D En muista mistä tänne löysin, mutta ONNEKSI löysin!! Jatka samaa rataa!!

    VastaaPoista
  13. Joo! Eihän sitä aina jaksa muka kommentoida, mutta se ei tarkoita ettei silti hyrisisi tyytyväisyydesta kun saa nähdä jotain IHAN MUUTA.

    VastaaPoista
  14. Itseäni viehättää tässä blogissa (ihan huikeiden asioiden ja kissassarin ;) lisäksi) mukavan lyhyet tekstit ja kielellinen leikittely. Ja ei, kyse ei ole siitä ettenkö jaksaisi lukea, mutta jos tekstiä olisi paljon niin pää olisi liian täynnä kaikkea ihanuutta eikä aivoille jäisi enää ollenkaan työskentelytilaa :D

    VastaaPoista
  15. Siis ihan mielettömiä kuvia ja käsillätekemisen juhlaa! Seurasin isoäidinneliöohjetta ja juutuin istumaan tähän pitkäksi aikaa! Inspiraatio pirskahtelee :-)

    VastaaPoista