omA KOPPA

omA KOPPA

virkattu MEKKO - ohje




Tässä vaiheessa on hyvä päättää,
mitä aikoo virkata :)

Minulta toivottiin
Voi taivas! -tunikan ohjeita.
Virkkailin vastaavanlaisen mekon.


Tein pääntien kokoisen
ketjusilmukkarinkulan ympärille 'kauluksen'.


Virkkausmalli, jota varion.

Mun mallissa on
pitkiä pylväitä isossa lehdykkeessä 8,
ja pienemmässä 2.
Jätin ketjusilmukat niiden välistä myös pois.



Suihkutin työn kosteaksi
ja venyttelin kauluksen muotoonsa.


Lähdin kauluksesta vasemmalle
ja peilikuvana oikealle.
Tein kainalon alle tulevat palat,
kädentien muodon.


sivupala, etukpl


takakappale


Tein myös takakappaleeseen 
kädentien muodon antavat sivupalat.


sivupala, takakpl


Virkkasin yhden
suoristavan lisäkerroksen etukappaleeseen.
 Nyt sivusaumojen pituuskin täsmää.
Lopun mekon aion virkata putkeen,
siis pyörönä.


Ensin täytyi kuitenkin ommella
se sivusauma.

Täydellistä!
Mallikuvio jatkuu saumattomasti,
pieni ja iso lehdykkä osuivat vierekkäin.


Käytin suihkupulloa vähän väliä.
'Silitin' työtä ja muotoilin työtä.


Virkkasin pääntien ympäri.


Pääntien reunus.
Varion senkin perusmallista.


Tässä vaiheessa on mennyt
100g lankaa.

~

Miehen kommentti: Onpa hieno!
Hän varmaan luuli, että napapaita on valmis ;)



virkkausjärjestyksen kertaus


Koska lankaa on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon,
jatkan pituutta reilusti.


Vaihdoin koukun vaivihkaa 4:sta 5:een.
Helmasta tulee ilmavampi ja työ levenee itsestään.


Kissassari antoi mekon kuvausvinkkejä kropallaan.





Mekon väri on kattivärikartasta.



Virkkasin helmaan samanlaisen reunan
kuin pääntielle.


Muutamien alimpien kerroksien
 lehdyköiden väliin
olen tehnyt ketjusilmukan,
kuten alkuperäisessä mallissa.
Helmaan tuli enemmän leveyttä.

Jos huolittelisin vielä kädentiet,
voisin käyttää jo mekkoa.

Aion kuitenkin tehdä siihen vielä hihat.


Hihan aloitus on
kädentien kokoinen rinkula.


En halunnut superleveitä hihoja,
joten korvasin isot lehdykät
kainalon alla (käden sisäpuolella)
pienillä lehdyköillä.


Lotuskuvio on siis vain hihan ulkosyrjällä.




No tästä kuvasta ehkä tajuaa!?



Levensin hihojakin aavistuksen alhaalta
lisäämällä pienten ja isojen lehdyköiden väliin
yhden ketjusilmukan.


Kostutin taas työn 
 ja muovasin suoraan hihaan
hieman pyöriötä olkapäälle.


En ommellut hihaa kiinni
aloitusrinkulan silmukoista,
koska silloin olisi tullut
hihan ja miehustan väliin isot 'reiät'.

Yhdistin kappaleet
ikäänkuin  aloitusrinkulaa
ei olisi ollut olemassakaan.

Ompelen usein työn oikealta puolelta.



Valmis :)

Vain 400g meni (sukka)lankaa!

Mekolle voisi muuten näyttää
vielä kerran suihkupulloa.



Tai pukea vaan päälle
ja venytellä se muotoonsa
rökälehtelemällä ;)

 



Ei kai tämän alle
alushametta tarvitse laittaa!?





Tai aluspaitaakaan ;)




30 kommenttia:

  1. WAU! Onpa upea! Kuinka nopeasti sä tän teit? Tästä postauksesta tuli sellainen fiilis, että koukutikoukuti vaan ja hups, valmista tuli ennen kuin huomasitkaan! Mitä sanoisit, kumpi on nopeampi tapa, virkkaaminen vaiko neulominen? Olisitko neulonut yhtä nopeasti tällaisen mekon? Riippuu tietty siitä, kumpaan on tottunut...mulla tän mekon neulominen kestäis vuoden, virkkaaminen 7 vuotta ;D
    ...mun on pakko koittaa virkkaamista... tuskailee taas tän saman asian kanssa täällä :D

    VastaaPoista
  2. Kuten kuvista näkyy, osa on otettu pimeän aikaan. Virkkaan siis öisin unissani näitä ;D

    Mulla on kädessä virkkausrasitusvamma, siis tennis- ja golfkyynärpää, joten en voi tehdä näitä hommia ilman taukoja.
    Nopeuteen vaikuttaa myös virkkaus- tai neulemalli, suoraahan pudottelee vauhdilla, vaan se on tylsää.

    Muistin yhdestä puhelusta, milloin ostin langat. Mobiililaite sanoi sen olleen 5 päivää sitten. Tosin tässä välissä olen tehnyt kuparimekon ja...muistankohan nyt oikein!?
    100g/päivä tosin kuulostaa oikealta ;D

    VastaaPoista
  3. Mä kannustan sua aloittamaan!

    Kuten aikaisemmin olen sanonut, olen suunnitellut itse itselleni NOPEATEKOISIA malleja (joita jaan nyt täällä kaikille).
    Ne vaan näyttävät työläiltä, mutteivat sitä ole, usko pois ;)

    VastaaPoista
  4. Nää sun virkkaukset on niin ihania, että innostuin itsekin yks päivä virkkaamaan jotain muutakin kuin pehmoleluja. Nyt olen tehnyt ison läjän sellasia kukkamedaljonkeja. Ja nälkä näköjään kasvaa syödessä.

    Kun niitä on riittävästi, ajattelin ehkä yhdistää ne huiviksi tai jotain...

    Virkkaus on aika kivaa hommaa ja tuntuu, että tulosta syntyy ainakin mulla paljon nopeammin kuin neulomalla. Virkaten voi tehdä paljon vapaammin. Neuloessa pitää ajatella enemmän.

    VastaaPoista
  5. Oi, kuinka kiva! Pistän harkintaan myös, vaikka virkkaaminen ei kyllä ole se mun juttu. Siinä kun pitää pitää silmät työssä hela tiden.

    -Paula

    VastaaPoista
  6. Mä olen taas ihan sanaton. Kuten Lehdokki kirjoitti, tuntuu että koukuti koukuti vaan ja hups, valmista tuli. Mullakin tänkaltaiseen työhön vois mennä juurikin se seitsemän vuotta. Vaikka toisaalta näitä sun vinkkejä seuraamalla alkaa pikkuhiljaa tulla sellainen olo, ettei se ehkä niin mahdoton ajatus oliskaan, joskus kokeilla....eli postaile vaan, täällä ollaan ihastuksissaan, onnellisia jonkun puolesta joka saa aikaan ja pikkuhiljaa heräämässä seuraamaan mallin antajaa.... ;)!

    VastaaPoista
  7. No sitähän virkkaaminen on, koukuti koukuti - ja koukussa ollaan :D

    Kädet käy, vaikka ajatus olis kadonnut kauan aikaa sitten, antakaa mennä :D

    VastaaPoista
  8. Hmmm... Mun aiempi kommentti karkasi jonnekkin... =(
    Ihan vaan halusin kertoa, että kaunis mekko!! =)

    VastaaPoista
  9. Kiitos
    Ihana saada tämä ohje! Ihastelin jo aiempaa mekkoasi ja tämä on syötävän ihana! (Värikin sopii minulle paremmin...) Ja nyt juoksen kaivamaan langat esiin... Kohta vain koukuti koukuti ja ensiviikoksi uusi mekko! ;)

    VastaaPoista
  10. Mekko siis valmistui jo aikoja sitten, mutta oli pakko vielä kertoa kuinka paljon se on saanut huomiota!
    Oma versioni ei ole yhtä pitkä, vaan polvipituinen ja olen pitänyt sitä farkkujen seurana.
    Ihmiset ovat ihastelleet sitä kaupan kassalla, uimahallissa, töissä, opinnoissa, kampaajalla...! Olen vinkannut ihastelijoita tähän suuntaan! ;)

    VastaaPoista
  11. Mukava kuulla :)
    Virkkausmalli on 70-luvun kirjasta,
    mekkomalli omA. Hykerryttävä ajatus, että noita on muutama maailmalla, jokaisella omannäköisensä, käsin tehty.
    Minäkin olen virkannut lyhyemmän version. Luulenpa, että säkin teet vielä toisen, erivärisen :) http://omakoppa.blogspot.com/2011/03/taivaansinista.html

    VastaaPoista
  12. Yksi kauneimmista neulemekoista ikinä! Tämän saatan toteuttaa :)

    VastaaPoista
  13. Upea :) Kun osaisikin virkata noin hyvin :/ Tekisin heti tuollaisen.

    VastaaPoista
  14. Ihanaihanaihana. Kaikki tässä blogissa on ihanaaihanaaihanaa <3

    Minäkin tahdon tämmöisen.

    VastaaPoista
  15. pistin kuukleen virkattu naisen mekko, ja tämä sivu oli ekana... siis toi mekko on jotain aivan upeaa, mä lisään sut tänne mun suosikeihin ja selailen ihan ajan kanssa tätä sun blogia!

    VastaaPoista
  16. Mitä lankaa käytät näissä malleissa? Seiskaveikan vahvuistako? Lankakauppaan olen suuntaamassa juuri tämä ohje mielessäni. Mielettömän kaunis, ah.

    VastaaPoista
  17. Käytätkö muotoiltua koukkua?

    VastaaPoista
  18. This is so pretty, do you by any chance have this in english?
    I am part finish but no one taught me how to speak the language!

    VastaaPoista
  19. This is so pretty, do you by any chance have this in english?
    I am part finish but no one taught me how to speak the language!

    VastaaPoista
  20. Minäkin tein tällaisen! Kiitos ohjeesta! Inspiroiduin vapaasta tyylistäsi tehdä ja varioin (ja sähläsin) itselleni mekon! Täyspitkän 7veljestä. Ihanaa!

    VastaaPoista
  21. Inspiroivaa käsityötä parhaimmillaan. Ei valmiita malleja minullekaan.

    VastaaPoista
  22. Tätä syyhyttäis aloittaa, virkkauskin sujuu, mutta lanka on hukassa :) Mitä lankaa sie oot tähän käyttäny?

    VastaaPoista
  23. Very nice!!! Thank you for inspiration!

    VastaaPoista
  24. beatiful!!!! thanks for share....

    VastaaPoista