omA KOPPA

omA KOPPA

PUNKⒶLA - minitekstiili




Opin taas tänään uutta.


Nuoret opettivat minulle, 
miten folioprintti tehdään kankaalle.



Osallistuin siis minitekstiilikurssille
kun varsinainen vetäjä oli poissa pari tuntia ;)



Pyysimme Piia Ketoa pitämään parin päivän kurssin 
Sinisen Verstaan nuorille.
Hän on itsekin ollut aikoinaan meillä, kankaanpainantaryhmässä.
Nykyään Pialla on kaverinsa kanssa 
menestyksekäs KAKSITVÅ-yritys.


Alkuun lähdettiin näin.

Minä tein omia rästihommiani, 
enkä oikein kuullut tai nänhyt mitään toisten töistä, 
joten en yritäkään selittää enempää.

Minitekstiilin kriteereitä olivat mm. kolmiulotteisuus, 
työssä pitää olla kerroksia (sitä voi jatkaa ja jatkaa...) 
ja koko ei saanut ylittää 20cm x 20cm x 20cm.
Sanoiko Piia, että siinä pitää olla kangasta ;)

~

Laitoin kuvia nuorten töistä 
SININEN VERSTAS-FB-ryhmän 'syksy 2011' -albumiin.



Piia oli opettanut edellisenä päivänä nuorille
folioprintin teon.

Minä tulin hanska kädessä 
kankaanpainopöydän ääreen kyselemään, 
kertoisiko joku mulle, miten se tehdään.

Nyt kaikki osaavat, varmasti ;)



Uittelin hopeakylkistä kalaani 
kartongista taitetussa 
'avaruuskulmassa'. 

Sitä pitää nyt jatkaa, sanoivat nuoret.

~

Aina minut keskeytetään ';)



Annoin sille rautaiset lisäevät.



Ei kuulemma riittänyt, 
joten tykitin lisää...kerroksia.



Laskin kalan kädestäni, menin työpöytäni luo 
ja keskityin kirjoittamaan 
loppuvuoden viikko-ohjelmia.


Se valkoinen hanska oli pelottava, kuulin jonkun sanovan.
Siitä tuli kala, vastasi toinen.
Mutta se ei ole vielä valmis, tokaisi kolmas, 
siinä ei ole tarpeeksi 'layereita'.

Kuulin, vastasin.



Etsin nappilaatikosta suomuja.

Olin ajatellut tehdä ihan muuta, 
ensi viikon voimaeläinkurssikin on valmistelematta...



Ruokatunti tässä meni.



'Signeerauksen' jälkeen 
kukaan ei pyytänyt enää lisää kerroksia.

PUNKⒶLA kelpasi 
kahvilaan rakennettuun näyttelyyn
muiden mukana.

~

Ja ehdin mä vielä valmistella 
ensi viikon voimaeläinkurssinkin :)

Olen selvittänyt jo kahdella eri tavalla, 
mikä on omⒶ voimaeläimeni - ja se ei ollut lipeäkala!? :D


1 kommentti:

  1. Halloween fiilistä. Se "mutteri" on aika hurja! Ei kun se onkin kala!

    Tänään nainen kantoi bussiin taulun, johon oli kiinnitetty takki ja se taulu oli maalattu. Hieno! Tulit mieleen (vaikka et sinä ollutkaan).

    t.Paula

    VastaaPoista