Rantakoivujen tarina

Ah, kesä ja aurinko!

Oma ranta ja lämmin kesätuuli!

Kun Punkaharjun takana 

alkaa ukkonen jyristä...

toivon aina, että se jää harjun taa.

Useimmiten se jääkin.

Tällä kertaa ei käynyt niin, 

vaan mysrkytuuli puhalsi harjun  yli ja suoraan pihamme läpi.

Tuolta se tuli...

En meinannut uskoa näkemääni.

Rantatuoli ja pöytä olivat pysyneet paikoillaan...

...mutta molemmat rantakoivut olivat mennyttä.

Kesämökillä on (liian!?) paljon hommia, 

joihin eivät omat voimat, työkalut ja taidot riitä.

Onneksi on mökkitalkkari.

Uskomatonta osaamista...

Uskomattomassa...

...ajassa.

Puiden kaaduttua 

rantakaistale pamahti takaisin paikoilleen. 

Ontto koivukanta oli surullinen näky.

Kävin huolto-asemalla syömässä lohdutusaterian - ja lukemassa paikallislehdestä myrskyuutisia.

Yritin ottaa asian huumorilla, mutten onnistunut.

Ranta tuntui alastomalta.

Seuraavana aurinkopäivänä...

...maisemoin rantaviivan.

Kävin myös kertomassa 

kukkakauppiaalle, 

mitä oli tapahtunut.

Istutin onttoon kantoon 

Kyynelpisara-nimisen kesäkukan.

Kiitos rantakoivuille, 

 vuosikausia kestäneestä, ilahduttaneesta suhteesta.

Toivon, että kasvatte pian uudestaan, 

pyykkinaruni kaipaa pidikettä.

Kun istun rantatuolissa, 

en katso ylös tai sivuille,  vaan eteenpäin.

Ja kun ukkospilvet nousevat jälleen Punkaharjun ylle, 

toivotan ne tervetulleeksi, 

koska meillä ei ole omassa rannassa enää

 mitään menettävää ;)