omA KOPPA

omA KOPPA

ON VAIN TÄMÄ HETKI


Jatkoin O:sta tehtyä O:ta.




Ajattelun ulottumattomissa on valtava määrä älykkyyttä.
Ajatus on vain sen pieni osanen.
Oivallat, että kaikki todella merkitsevä
- kauneus, rakkaus, luovuus, ilo, sisäinen rauha -
nousee mielen tuolta puolen.
Alat herätä.

teksti kirjan takakannessa


Olen saanut
Eckhart Tollen
Läsnäolon voiman
lahjaksi,
tosin hän oli minulle tuttu
mystikko ja henkisen tien opettaja
entuudestaan.
Käytän kirjaa rauhoittumiseen,
silloin, kun muistan ;)
Voin avata sen mistä kohdasta tahansa
ja vaan nauttia:


'Kun nykyhetken pakonomainen välttely päättyy,
kaikkeen toimintaasi tulee Olemisen ilo.'


'Älä siis huolehdi tekojesi hedelmistä.
Keskity itse tekemiseen. 
Hedelmät tulevat ajallaan.
Yksi vanhemmista ja kauneimmista
henkisistä opetuksista - kuvaa toimintaa,
joka ei ole kiinnostunut tuloksista.'


'Jos työstäsi puuttuu ilo, keveys ja mielihyvä,
sen ei tarvitse merkitä,
että sinun pitäisi vaihtaa se, mitä teet.
Saattaa riittää, että muutat sen, miten teet.'

Poiminnat kappaleesta:
 OLEMISEN ILO


Kiitos Tolle.
Nyt hommiin!


Virkuti, virkuti...


Minähän teen tätä
ihan samalla tavalla
kuin ennenkin!?

Ai niin, piti keskittyä itse tekemiseen ;)



'Ikuinen nykyhetki on se tila,
jossa koko elämäsi ilmenee,
ainoa asia, joka säilyy muuttumattomana.
Elämä on nyt.'



On vain tämä (ikuinen nyky-)hetki,
on vain tämä silmukka...

Mitä tästäkin tulee!?


'Tulevaisuus on mielen kuvittelma
nykyhetki.
Kun tulevaisuus tulee,
se tulee läsnäolevana hetkenä.
 Tulevaa ajattelet tässä hetkessä.
Menneisyys ja tulevaisuus
eivät sinänsä ole olemassa.'



Taitaa mennä pienen ihmisen pää
vielä enemmän pyörälle,
kun mystikon matkassa virkkaa ympyrää ':(


 Vai rauhoitunko minä?


villa, puuvilla, pellava                                           50 x70 cm


ON VAIN TÄMÄ HETKI



9 kommenttia:

  1. Voi Virpi, miten ihanasti pyörittelet!
    Tahtoisin saada näitä juttuja annoksen kirja(se)na, jonka voisi saada itselle, antaa lahjaksi - siis ihan konkreettisen palan Omaa Koppaasi! Sen kanssa voisi sitten mennä vaikka sänkyyn pyörittelemään, rauhoittumaan...
    Kokoa kirja! Omakustanne edes!
    terv. pirjo

    VastaaPoista
  2. Noihin PirjoS:n sanoihin yhdyn minäkin, ja olen jo aikaisemminkin viitannut asiaan Umpan ja Lumpan yhteydessä :)
    Yllä mainittu kirjakin luettu ja viisaaksi (osittain) todettu.
    Tämän hetken viisaus olkoon tänäänkin meillä.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kannustuksesta.
    Omakustanne, hah. Ei ole rahaa.
    Olen virkannut kaiken :D

    En osaa rajata tekemisiäni, kirjan sisältöä. Siitähän olen useasti täällä pähkäillyt, kun mulla on kaikki ideat ja ajatukset samassa...

    Voisin tehdä kymmenen kirjaa, yhden askarteluista, toisen kierrätysaskarteluista, kolmannen käsityöohjeineen, neljännen ideapankkina, viidennen Umpasta ja Lumpasta, kuudennen opetustavoistani, seitsemännen taivaasta, kahdeksannen...luovasta hulluudesta, yhdeksännen arjen iloista ja kymmenennen valurautapannusta :D

    Tekemiseni ja elämäni rönsyilee sinne sun tänne, enkä osaa ajatella, että tekisin tai keskittyisin vain yhteen 'lajiin'.
    Kirjan tekeminen ottaa aikaa vuoden verran.
    Ja kohtahan mun virkavapaus loppuu ja taas kaikki muuttuu, aikaa ei enää ole samalla tavalla käyettävissä kuin nyt.

    Kokonaisuudessaan omA KOPPA on kustantajalle liian iso kakku nieltäväksi. En osaa edes selittää, mikä se on!

    Olen tyytyväinen, että olen saanut blogin aikaiseksi. Ja toisaalta kyllästynyt aina kurkottamaan ylemmäs, kun mikään ei muka riitä - katsojillekaan.
    Vai että sänkyyn pitäis päästä seuraavaksi ':D

    Kiitos, kun jaatte näitä tuskia ja iloja, tämänkin hetken!

    VastaaPoista
  4. Eipä ollenkaan huono idea tuo kirja!
    Eikä huono tämäkään O, kauniit värit. Mitä sä näistä teet? Mä en jotenkin usko, että teet näitä vaan kehystääkses ne seinälle... Joku takaa-ajatus sulla täytyy olla. Elä tässä hetkessä, vai miten se meni, mut mä en malta odottaa :D

    VastaaPoista
  5. Mikä tuosta tulee? Minne se menee? Miksi?

    Tuo hetki oli ja meni.
    Hetki on kehystetty ja menee seinälle,
    usko pois. Mä maalaan langoilla ja koukulla, vaihteeks, cotton on canvas :D

    VastaaPoista
  6. Yhtenä päivänä mun mies kysyi,
    missä SE kana on.
    Sanoin, ettei sitä enää ole, se oli pääsiäiskoriste. Kastelukannu on siinä käytössä, mihin se alunperin on hankittukin.

    Hän pyysi mua rakentamaan kanan takaisin.
    Ihana ihminen :)

    VastaaPoista
  7. Tämä sivu on ollut kaikista tähänasti lukemistani sivuistasi - huh tämä onkin ollut urakka ja edelleen piitkään jatkuva nautinto, sillä ei näitä parissa illassa ehdi - se kaikkein herkistävin. Ihana tarina.

    Tollen kirja pitää hankkia sänkyyn mukaan. Sinun ei kannata rajata tekemistäsi kansien väliin. Anna palaa vain.

    Marita

    VastaaPoista
  8. Ja nukkumaan menen kun on löytänyt SEN kanan. ;) Liikutti.

    VastaaPoista
  9. Tämän vai :D
    http://omakoppa.blogspot.com/2011/04/kana.html

    VastaaPoista