Keskeneräinen...

Aarrearkku, kirpputori,  

Kotka.

Vuosi taisi olla 2011.

Olin inspiroitunut.

Naureskelin niiteille.

Jätin tuolin hautumaan

parvekkeelle.

Kului kuukausi.

Tai kaksi.

Sain hankittua verhoilukankaan.

Tai kaksi.

Tuli joulu...

...ja tuoli jäi verhoilematta.

Tuoli jäi parvekkeelle koko talveksi.

Tuoli tuli bussilla Helsinkiin.

Lumipyryssä roudaamisesta ei ole kuvaa ;)

Taisin istua siinä koko talven, 

ennenkuin tutustuin ostokseeni tarkemmin.

Vuosi vaihtui.

Tuli kevät.

Tuli kesä.

Tuli seuraava syksy.

Toinen joulu lähestyi.

Löysin verkaa 

verhoilukankaaksi.

Ostin verhoiluniittejä.

En muista, mitä tässä kohtaa tapahtui...

...tai muistanpas, 

mutten haluaisi muistella.

Verhoilunastojen alta 

olisi pitänyt paklata ennen maalausta.

Tuoli oli rei'itetty niin täyteen, 

ettei siihen voinut lyödä nastoja vieri viereen, 

tai edes parin sentin välein.

Siinä selitys

aikaisemmille 'juoponnaulauksille'.

Katti on tehnyt talven aikana 

 omat revinnäistyöt 

verkakankaaseeen.

Ja pinnoittanut sen myös.

Taas on tulossa kevät.

Nostin tuolin paraatipaikalle olohuoneeseen.

Se ei satu enää silmään.

Verhoilunastat eivät tule uniin.

Vieraita täytyy vaan joskus varoittaa istumasta...

katin karvoittamalle valtaistuimelle.

Olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä(ni), 

ainakin yhden tuolin verran!?

Mikä tässä maailmassa 

ei olisi/jäisi kesken?!

Postaus jää nyt kesken...

blogi menee tauolle.

~

KIITOS tähänastisesta matkasta

kanssakulkijoille, 

roudarille ja revinnäistyöntekijälle. 

On mietintätauon paikka.

Virpi

KUVA

Ottamiani kuvia on ihasteltu useasti.

Mietin, mikä tekee niistä hyviä.

Mullahan on digipokkari.

Taustalla on merkitystä

yhtä paljon kuin kuvattavalla kohteella.

Piirsin muutama vuosi sitten kesämökillä

servettiin toiveitteni mukaisen talonpoikaispöydän mittoineen.

Siskonmies toteutti sen, hyvän KUVAUSTAUSTAn ;)

Puun elävä pinta oksanreikineen ja kolhuineen

 ovat minun mieleen.

Harmaantunut lauta on myös yksi suosikeistani.

Sitä en ole vielä kotiini kuvaustaustaksi hommannut.

Mieluinen on  puuöljyllä käsitelty puupintakin.

Tumma väri painuu taustalle

ja tuo esiin kauniisti varsinkin kaikki vaaleat työt
- ja liidulla siihen kirjoitetut asiat ;)

Toinen tärkeä asia on VALO,

valkoinen valo.

Odotan päivän nousua ja aurinkoa,

sillä sitä ei voita mikään

kirkasvalolamppu eikä työmaavalaisin.

Enää ei puhuta VALOkuvista,

mutta kuitenkin digikin sitä tarvitsee ;)

Salama latistaa kuvat.

En käytä sitä koskaan.

Kuvattava KOHDE

pitäisi olla kiinnostava,

silloin saan fiilistä kuvaan.

Virkatut perhoset auttavat mua innostumaan;)

SOMMITTELU on mielenkiintoista.

Tai kuvasta tulee mielenkiintoinen,

jos kohde ei ole keskellä.

Täytyypä olla tarkkana, etteivät perhoseni lennä

ohi kultaisen leikkauksen ;)

Jos on kyse informatiivisesta kuvasta,

en kikkaile sommittelulla.

~

Ylempi perhonen on virkattu

ohuesta kalastajalangasta koukulla nro 3

ja alempi paksummasta puuvillalangasta koukulla nro 4.

Aikamoinen kokoero!?

Menen LÄHELLE kohdetta

ja teen usein tiukkoja RAJAUKSIA,

kauniista taustasta huolimatta.

Kaikkea ei tarvitse aina näyttää ;)

Perhonen ei purrut. 

Kaverit tosin ovat virnuilleet,
kun tungen (muka) kameraa kuvattavan suuhun
henkilökuvia ottaessani :D

Oli tilanne miten tukala tahansa,
pidän kädet vakaana ja TARKENNAN.
Jos kamera alkaa vilkuttaa ja flirttailla,
kaikki ei ole hyvin ;)

Ja vielä lopuksi, otan paljon kuvia samasta kohteesta.
Harmittaa jos muuten hyvä kuva jääkin liian tummaksi. 

Osan tämän postauksen kuvista otin
 automaaattiasetuksilla, osan säädin itse.
Osan otin kahdella kädellä, pari kuvaa yhdellä.
En hengitä, kun painan laukaisinta, 
VAKAA KÄSI on valttia.

Yhtäkään kuvaa en käyttänyt Photarissa,

vaikka usein sitä harrastan.

Aina kun ei aurinko paista ;) 

~

Itse olen 'ylpeä' kuvista,
mitkä olen onnistunut ottamaan itsestäni työn touhussa:
saumuroin ja otan samaan aikaan työkuvia
tai kun toinen käsi on savessa ja toinen kamerassa.
Yllätyin myös, että sain itse kuvattua
ilman jalustaa ja vitkalaukaisinta
päälläni olevan, nilkkoihin asti pitkän virkatun mekon :D

Kaiken mahdollisen virkkaaminen on mulle tärkeämpää,
kuin sen dokumentoiminen.
Otan kuvat rennosti siinä sivussa.

kuva: Pirjo Pihkala, SININEN VERSTAS

Välillä tarvitsen ja pyydän kuvauspua :D

~

FB:ssä on SININEN VERSTAS-ryhmä, kaikille avoin.
Tiedoksi, jos kiinnostaa
katsella nuorten työpajojen touhuja.