Aarrearkku, kirpputori,
Kotka.
Vuosi taisi olla 2011.
Olin inspiroitunut.
Naureskelin niiteille.
Jätin tuolin hautumaan
parvekkeelle.
Kului kuukausi.
Tai kaksi.
Sain hankittua verhoilukankaan.
Tai kaksi.
Tuli joulu...
...ja tuoli jäi verhoilematta.
Tuoli jäi parvekkeelle koko talveksi.
Tuoli tuli bussilla Helsinkiin.
Lumipyryssä roudaamisesta ei ole kuvaa ;)
Taisin istua siinä koko talven,
ennenkuin tutustuin ostokseeni tarkemmin.
Vuosi vaihtui.
Tuli kevät.
Tuli kesä.
Tuli seuraava syksy.
Toinen joulu lähestyi.
Löysin verkaa
verhoilukankaaksi.
Ostin verhoiluniittejä.
En muista, mitä tässä kohtaa tapahtui...
...tai muistanpas,
mutten haluaisi muistella.
Verhoilunastojen alta
olisi pitänyt paklata ennen maalausta.
Tuoli oli rei'itetty niin täyteen,
ettei siihen voinut lyödä nastoja vieri viereen,
tai edes parin sentin välein.
Siinä selitys
aikaisemmille 'juoponnaulauksille'.
Katti on tehnyt talven aikana
omat revinnäistyöt
verkakankaaseeen.
Ja pinnoittanut sen myös.
Taas on tulossa kevät.
Nostin tuolin paraatipaikalle olohuoneeseen.
Se ei satu enää silmään.
Verhoilunastat eivät tule uniin.
Vieraita täytyy vaan joskus varoittaa istumasta...
katin karvoittamalle valtaistuimelle.
Olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä(ni),
ainakin yhden tuolin verran!?
Mikä tässä maailmassa
ei olisi/jäisi kesken?!
Postaus jää nyt kesken...
blogi menee tauolle.
~
KIITOS tähänastisesta matkasta
kanssakulkijoille,
roudarille ja revinnäistyöntekijälle.
On mietintätauon paikka.
Virpi