Olemme mieheni kanssa
tehneet aikaisemmin
toistemme kasvoista.
Vasen puoli muotilla tehdystä
savikasvoista on hänen,
oikea puoli minun.
Tästä on tulossa keraaminen seinäkoriste,
yhteinen kasvokuva,
kotimme haltia ja henki.
mieheni
minä
Yhteisen kokonaisuuden kruunaa meritähti.
Kodin henki kuivui onnistuneesti,
vaan halkesi kahtia kuljetuksessa uuniin ';(
Mikä piru siihen pamahti!?
Onko siinä nyt huono henki?
Onko tämä jokin enne?
Oliko tämä nyt tässä ;)
Entäpä jos kokeilisin polton jälkeen sen eheyttämistä,
kuumaliimalla ;)
Kehittelin mielessäni tarinaa
meren pohjaan joutuneesta hengestä.
Ja korvaamattomasta antiikinaikuisesta aarteesta,
aarteenpalasista,
jotka olin löytänyt
ja halusin koota ne uudelleen.
Onhan rauniotkin kulttuuriaarteita, ja torsot.
Kuka kaipaa Sfinksille nenää,
Parthenonin temppelille kattoa,
Kyrenen Afroditelle käsiä,
Hermeksen kättä ja kikkeliä...no ehkä joku ;)
Onko rikkinäinen esine ruma!?
Tuoko se mieleen
vain ikäviä asioita?
Yhteiselämänhän on rosoista.
Kodin hengessä pitää olla
säröjä ja elämänviivoja.
Tahdonko katsoa totuutta joka päivä!? Jääkö tuo kotimme seinälle?
Viikon päivät sitä katsottuani
eri valaistuksissa ja fiiliksissä,
olen sitä mieltä että se jää.
Se on tarpeeksi ehjä.
Olen onnellinen, että noinkin paljon
aarten palasia on säilynyt.
Kodin henki on kunniapaikalla keittiössä,
kodin sydämessä.
~
Muita keramiikkatöitäni:
