omA KOPPA

omA KOPPA

'ryyppykassi'




10kk käsityötä ja kierrätystä
on takana,
tölkinvetimistä virkattu laukku
on valmis.



kevät 2010



Pyöreä kukkaro on alkuperäinen,
Brasiliassa tehty, italialaisten tuotteistama
DALA LEO-tuote.


Tölkinvetimistä tehty pinta
oli niin kiehtova ja kaunis,
etten malttanut olla opettelematta tekniikkaa.



En löytänyt kaupoista samanlaista tekokuitulankaa,
mitä brasilialaisessa kukkarossa oli käytetty.
Kokeilujen jälkeen bambulangat toimivat parhaiten.
Ne ovat lujia, himmeästi kiiltäviä
ja niistä löytyi myös oikea sävy.



Tölkinvetimet virkataan kassin
nurjalta puolelta kiinni toisiinsa.
Siten oikealle puolelle tulee siisti ja sileä pinta.



Kesän lopussa olin saanut aikaan tämmöisen.



Uskoko loppui
saada kassi valmiiksi, ehei ;)



Mietin virkatessa lisää kaikki niitä juhlia,
joissa oli keräyskippo minun projektille,
kevätpiknikeistä juhannukseen
ja syksyn ensi-illoista pikkujouluihin.

Ajattelen lämmöllä niitä ihmisiä,
jotka perustivat keräyskuppeja koteihinsa ja työpaikoille
tukeakseen kierrätysaatetta ja tekemisiäni :)



Ajattelin myös
brasilialaisia köyhiä lapsia,
ketkä keräävät kaduilta tölkinvetimiä. 

Ja heidän äitejä,
ketkä virkkaavat niistä turisteille tuotteita.

Kaunis pinta ja nerokas tekniikka on syntynyt,
kun on ollut pakko keksiä jotain rahan ansaitsemiseksi!?
Nälkäkö saa luovuuden liikkeelle.

Meillä ajatellaan, että joutenolo lisää luovuutta,
ajattelu ja mietiskely.



kassin yhteenkurottu pohja'





Kun italialainen nainen
näki näitä kasseja
Brasiliassa lomamatkallaan,
haistoiko hän bisneksen
vai tahtoiko auttaa köyhiä?

Paljonkohan minun ostamasta kukkarosta
menee tekijöille?

Paljonkohan työtunteja käytin itse
tämän kassin tekemiseen?



Millainen oli alkuperäinen malli?



Olisko minun pitänyt ostaa alkuperäinen,
sen sijaan, että virkkasin kassin itse?



Kieltämättä omin käsin tehdystä tuotteesta
tulee hyvä mieli,
oli alkuperäinen idea mistä tahansa.



Kassi on oikea 'slow life' -tuote.
Tekeminen oli hi-das-ta.

Tämä taisi olla minun oma
kärsivällisyysharjoitteluprojekti ;)



Olen kuullut juttuja hollantilaisesta hemmosta,
kuka kerää tölkinvetimiä kaulaansa nauhaksi.
Hän uskoo, että jokaisesta ihmisestä on jäänyt
hitunen tölkinavaamisenergiaa vetimeen.
Hän saa kaulanauhasta virtaa itselleen.

Keistäköhän kaikista
olen virkannut energiat omaan kassiini :D

~

Miksi tuo kassinsanka alkoi näyttää
ihan liskon silmältä ;)



Tai koko kassi
suomustamattomalta lahnalta?

Ja minä ajattelin,
että tästä tulisi iltalaukku,
savoksi 'ryyppykassi'.




Nyt voin alkaa uudestaan
keräämään materiaalia tähän :D


20 kommenttia:

  1. Onpa hieno kassi, aivan upea! Mistä tosiaan tullaiset ideat kumpuaa? Monelle roska voi olla toiselle mahdollisuus luoda uutta. Arvostan tuollaista luovuutta, käytetään hyödyksi hyödyttömältä näyttäviä asioita.

    VastaaPoista
  2. Siis, kuka, mitä, hä?! Aika hieno homma!

    VastaaPoista
  3. Tosi hieno kassi! Katselin itse asiassa samaisia kukkaroita yhdessä pikkukaupassa, hienoja ja ihana idea kierrätykseen!

    VastaaPoista
  4. Mulle tuli mieleen vielä yksi juttu tuosta alumiinin tai tölkinvetimien vetovoimasta ;)

    Luin taannoin STT:ltä tulleen jutun
    Paraisilla olevista pojista, ketkä olivat keränneet pari jätesäkillistä tölkinvetimiä, ihan huvikseen. Pojat esittelivat kasaa lehtikuvassa, mutteivat tienneet mitä niille nyt tekisivät.

    Mua olis kiinnostanut tietää, miksi he olivat alkaneet kerätä juuri noita vetimiä, mikä niissä vetoaa ihmiseen!? Se 'energiako' ;)

    Ja vielä:
    Paraisten poikia on informoitu, minne vetimet voi lahjoittaa, vaikka nuorten työpajoille ;) Sitä en tiedä, onko niin käynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. RaJuPuSu-opistossa on virkattu klipsuja jo muutamana lukukautena.Paraisten pojilta on klipsuja tilattu ja useampi kilo on mennyt.

      Poista
  5. Terkkuja Paraisilta! Täällä maalla tulee hulluja ideoita ;D

    VastaaPoista
  6. Hienoa, hyvä Parainen :D

    Jos näät kylillä noita poikia,
    opetapa ne virkkaamaan ;)

    VastaaPoista
  7. ällistyttävän nerokas kierrätysidea!

    VastaaPoista
  8. Niin on,
    ja korostan, että
    SE EI OLE MINUN KEKSIMÄ,
    halusin vaan kertoa tuosta kaikille :)

    VastaaPoista
  9. Hienoa, nyt löysin miten näitä yhdistetään.

    VastaaPoista
  10. Tsekkasin vaan, kuinka suurpiirteisesti olen näyttänyt, miten näitä yhdistetään.

    Lanka virkataan seuraavaksi lisättävän vetimen läpi, sitten se kiinnitetään edellisen vetimen reiästä ja virkataan UUDESTAAN ensiksi kiinnitetyn vetimen läpi. Sellainen pieni edestakasvirkkaus siis. Hidasta on ;)

    VastaaPoista
  11. Tyttären häissä juomana olutta, siideriä...Nyt äidillä olkalaukku muistona.

    VastaaPoista
  12. Noi sun välimietiskelyt on ihania :) kuulostaa ihan multa joka pompin ajatuksesta ja ideasta toiseen...ja vieressä epämääränen virkattu hieman mustekalaa muistuttava möykky...josta piti tulla matto..silti jatkaa ja jatkaa...hmm mitähän tosta tuleekaan...:)
    T: yhden alan artesaani ¨ja monen alan näpertelijä

    VastaaPoista
  13. Minkä kokoinen tuo ryyppy kassi on? Ja myytkö noita?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla sixpackin kokoinen kassi - ja myyntiin en ole ajatellutkaan tehdä, on aika työläs projekti, kaikinpuolin ;)

      Poista
  14. jaaha ossaisko virkata jne

    VastaaPoista
  15. Olisiko sinulla selkeätä ohjetta pyöreään pölykapseli laukkuun,kun jumituin sen pyöreän sivuosan jälkeen enkä teidä miten jatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, YMPYRÄ-kirjassani: http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9510402885

      Poista