RUNOMEKKO

 

HILJAA!

Mun täytyi ottaa kuva

alkuperäisestä Eino Leinon runosta,

sillä olin kirjoittanut ja kirjaillut

sen niin monta kertaa väärin,

etten enää luottanut tässä kohdassa itseeni.

onrelllinen...?

Yksi jae tipahti matkasta.

Huomasin sen vasta, kun etupuoli oli valmis.
Takapuolella olevasta toisesta säkeestä
puuttuu yksi hiljaa-sana. Onkohan se minulle vieras ;)
Pahoittelen, Eino.

Kaikkein vaikein sana oli eläköhän.
Se ei meinannut taipua suuhun,
eikä ompelukseen.

Mietin samaan aikaan,

onko yhä niin,

että onnestaan ei kannata/saa pitää melua.

Kaunokirjoitus,

jonka minä olen koulussa oppinut,

on liian koukeroista ja työlästä kirjailtavaksi.

Uusi kaunokirjoitus taas on melkein tekstausta.

Olisin  joutunut katkomaan lankaa jatkuvasti.

Yhdistelin vapaasti

uusia ja vanhoja kirjaintyyyppejä,

jotta sain kirjailuun sopivaa jälkeä.

Neulalla ja langalla

ei niin helposti palata samaa viivaa takaisin.
Jäljestäkin tulee suttuista. 

Kirjoitin tekstin liidulla huopaan.

Ompelin villalangalla keskiaikaisia tikkipistoja.

Pikku-t
oli lapsena mun lempikirjain,

koska sillä oli hattu :)

Nykyisessä kaunokirjoituksessa

 ei hattuja enää näe.

Keksin pari onnen asiaa,
mistä suomalaiset iloitsevat avoimesti:

- raskaudesta, ensimmäisen 3kk:n jälkeen
- lapsen syntymästä, mistä ilmoitetaan lehdessä nimenannon jälkeen
- kihlauksesta ja omista häistä

Muista asioista ollaan HILJAA.
Ettei vaan manattaisi epäonnea esiin?
Ettei vaan herätettäisi kateutta kanssaihmisissä?
Pelosta, että hyvä (onni) loppuu lyhyeen?

~

Uskon, että Eino on kirjoittanut runon sarkasmi suupielessä.
Kuka nyt kaiken lisäksi yksin tahtoisi olla,
työkseen onnea kätkemässä ;)

'...eläköhän hiljaa, hiljaa vaan...'

Minkä viestin välitän,
jos puen tämän runomekon ylle?

Onko mulla onni?
Kätkettynä?


~ ja vielä:
tuossa EI lue 
Hell onni on ;)

kuva: Jarkko Sarjanen