omA KOPPA

omA KOPPA
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhuone. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhuone. Näytä kaikki tekstit

KUULUMISIA - pitsikorukurssi




Sininen Verstas ei ole koulu, 
joten emme käytä myöskään
koulumaailman termejä.

Puhun nuorista, sartorioista
 ja entisistä nuorista 
(tälle voisi keksiä paremman nimen).

Kouluttajia kutsutaan 
omalla nimellä.
Ope-sanaa en edes kuule.



Vanha sartorialainen 
kahdeksan vuoden takaa, 
Netta Kervinen 
on luonut oman
 *Ainokainen*-tuotemerkin.




Uusimmassa Moda-lehdessä 
oli tuulahdus New Yorkista 
ja juttua Ainokaisestakin (ylh.oik.) 



Meillä oli rahaa yhteen erikoiskurssiin.
Pyysin sitä Netalta.



Alustavasti mietimme pitsikorujen tekoa
 kankaankovetustekniikalla... 
 sartoriat ehtivät tehdä 
sen lisäksi paljon muutakin :)

~

Kuvia nuorten töistä
 löytyy Sinisen Verstaan FB-ryhmän sivuilta 
KEVÄT 2013-albumista.




Minä tein kaikki 
rästissä olleet hommat - ja myös
paljon muutakin :)



Kokeilin väritöntä kovetetta.



Ja valmiiksi värjättyä.





Luonnonkuituihin ja tekokuituihin.



Valkoiset pitsit muuttuivat käsissäni
asfalttikukiksi.








Kokeilin erilaisia kuvaustapoja.





Palasin rästihommiin ;)



Kokeilin kaksoiskomponenttiliimaa.



Mietin, 
voiko vanhaa kihlasormusta käyttää.






kuva: Stella

Mikä mun ammatti...työn alla olikaan ;D?



Päätin pitää paussin.



Ja päivittää tänne aika ajoin kuulumisia,
vaikka blogi onkin tauolla.




Korukurssin päätteeksi 
pääsimme käymään 
Netan ja kumppaneiden työhuoneella.












*Ainokaisen* uusimpia koruja.





Lopuksi vierailimme  Palonissa.

Minna kertoi yrityksestään
ideasta lähtien.


















 Hyvästelimme Eerikinkadulla.

KIITOS Netta! <3




Keskeneräinen...




Aarrearkku, kirpputori,  
Kotka.




Vuosi taisi olla 2011.





Olin inspiroitunut.



Naureskelin niiteille.









Jätin tuolin hautumaan
parvekkeelle.




Kului kuukausi.
Tai kaksi.



Sain hankittua verhoilukankaan.



Tai kaksi.



Tuli joulu...



...ja tuoli jäi verhoilematta.



Tuoli jäi parvekkeelle koko talveksi.



Tuoli tuli bussilla Helsinkiin.
Lumipyryssä roudaamisesta ei ole kuvaa ;)



Taisin istua siinä koko talven, 
ennenkuin tutustuin ostokseeni tarkemmin.



Vuosi vaihtui.


















Tuli kevät.



Tuli kesä.






Tuli seuraava syksy.




Toinen joulu lähestyi.





Löysin verkaa 
verhoilukankaaksi.













Ostin verhoiluniittejä.






En muista, mitä tässä kohtaa tapahtui...

...tai muistanpas, 
mutten haluaisi muistella.



Verhoilunastojen alta 
olisi pitänyt paklata ennen maalausta.
Tuoli oli rei'itetty niin täyteen, 
ettei siihen voinut lyödä nastoja vieri viereen, 
tai edes parin sentin välein.

Siinä selitys
aikaisemmille 'juoponnaulauksille'.



Katti on tehnyt talven aikana 
 omat revinnäistyöt 
verkakankaaseeen.



Ja pinnoittanut sen myös.



Taas on tulossa kevät.

Nostin tuolin paraatipaikalle olohuoneeseen.
Se ei satu enää silmään.
Verhoilunastat eivät tule uniin.

Vieraita täytyy vaan joskus varoittaa istumasta...
katin karvoittamalle valtaistuimelle.



Olen oppinut sietämään keskeneräisyyttä(ni), 
ainakin yhden tuolin verran!?


Mikä tässä maailmassa 

ei olisi/jäisi kesken?!


Postaus jää nyt kesken...

blogi menee tauolle.




~



KIITOS tähänastisesta matkasta

kanssakulkijoille, 
roudarille ja revinnäistyöntekijälle. 

On mietintätauon paikka.



Virpi