omA KOPPA

omA KOPPA

10-Kirjaston CD-mandala-KATTODEKO



10-kirjastosta kysyttiin, 
olisiko Sinisellä Verstaalla kiinnostusta 
tehdä jotain somistusta heidän tiloihin. 
Aulaa olivat ajatelleet.
Ja materiaaliksi käytettöstä poistettuja CD-levyjä, 
musiikkikirjastosta kun on kyse.

Otimme tilauksen.
Päätimme tehdä hommia koko ateljeekerroksen voimin, 
yhdistämällä molemmat tekstiiliryhmät, 
ateljee Rotondon ja Sartorian.



Aloitimme aamupiirroksilla.



Aamumandaloilla siis.



Emme kertoneet nuorille, 
että luonnostelemme samalla jo tilaustyötä.






Samana päivänä jokainen oli toteuttanut 
ainakin yhden koeversion 
mandalaluonnoksen pohjalta CD-levylle
Verstaalla valmiina olleista materiaaleista.








Napapaita ;D



Esittelimme ideamme 10-kirjastolle.



Seinätekstiili vai kattodeko?!



He innostuivat kattodekosta 
ja luopuivat aulaan tulevasta seinä/ikkunatekstiiliajatuksesta.



Kattokruunu sopisi klassisen musiikin kuunteluosastolle.
Sovimme tapaamisen kirjastoon.



Useimmissa julkisissa tiloissa 
olisi käsille töitä...






Suunnittelimme, 
mittailimme ja valokuvasimme.



Teimme sopimuksen.



Jatkoimme hommia Verstaalla.



Pidimme suunnittelupalaverin 
kirjastoon sopivasta väriskaalasta.

Emme halunneet tehdä patalappukollaasia 
ja päätimme
 että CD-levyjen pintaa täytyy jättää näkyviin. 
Sitä tilaajakin varmaan halusi.

Kovan ja kiiltävän yhdistäminen 
pehmeään tekstiiliin lämpöisine väreineen 
tuntui mielenkiintoiselta kontrastilta.



Diskasimme siis monta ihanaa työtä.



Maalasimme ja värjäsimme uutta.



Renen kultalevyt.



Kuuntelimme joka päivä 
erilaista musiikkia.



Nuoret kehittelivät uusia 
CD-levyjen koristelutapoja.

Jennan punontatekniikka.






Millan.



Jennan.



Irenen.



Emilian.



Jennan.



Kaikkien.





Väänsimme rautalangasta.



Punoimme.



Nostimme kehikon kattoon.
Aino ripusteli madaloita.



Olihan meillä taukojakin!?



Voice of Finland-nauhoitukset...



...ja osa nuorista kävi koulujen pääsykokeissa.





Toinen kerros.



Montako vielä puuttuu?





Pitäiskö pitää välipalaveri?



96 CD:tä taitaa riittää?





Kuvasimme  valoilmiöitä.











Valmis?



Vielä viimeiset, Emilian teokset.



Tilaustyön luovutuspäivä.



Kuljetus Annankadulta Postitalolle.



Ripustimme.



Kiipeilimme.



Dokumentoimme.




Saimme palautetta.

10-Kirjaston yhteyshenkilömme 
Nadia Lund-Iivonen 
ja ateljee Rotondon kouluttaja Pirjo Pihkala.



Fiilistelimme.



Emilian ja Marisan 
CD-mandalat tekijätaulussa.



KIITOS KAIKILLE
onnistuneesta yhteistyöstä!

~

Kattodeko on nyt 
kaikkien katseltavissa 10-Kirjastossa.

Elielinaukio 2 G 
PL 4200
00099 Helsingin kaupunki

Lainaustoimisto ja työasemien ajanvaraus: 09 3108 5000
Neuvonta ja tietopalvelu 09 31085703

kirjasto10@hel.fi


7 kommenttia:

  1. Hieno! Kaikkeen vanhoista cd:stä onkin:)*oivallus* Oli varmaan aikamoinen näpertäminen, mutta kun on monta tekijää niin.. Hieno se vaan on. ei muuta osaa sanoa.

    VastaaPoista
  2. Tosi Magee prokkis teillä!!
    -Carita-

    VastaaPoista
  3. Kymppikirjasto on mahtava, keskellà kaikkea ja tarjoaa palveluja monille. Ensi viikolla Hesassa, tàytyypàs kàydà katsomassa tuo teidàn tilateos! Itse miellyin erityisesti Emilian Kultalevyihin.

    VastaaPoista