omA KOPPA

omA KOPPA

pitsiliinaLAUTANEN




Keskeneräisiä töitä ei kannata esitellä!?

Tälle duunille ei ole
muita vaihtoehtoja!?


Virkkasin kalastajalankatyyppisestä puuvillasta rinkulan.
Olen varioinut samaa kukkamallia jo vuosikymmenen
ja halusin ikuistaa sen
purkautumattomana versiona 
keramiikkalautaseen.



Bloggeri käänsi
tämän kauneimman kuvan
omin päin pystyyn.
Jätän sen silti tuohon, se sopii aiheeseen ';/



Jyräsin kaulimella
virkatun rinkulan kiinni saveen.


Kas vain.
Toinenkin kuva kääntyi pystysuoraan
Bloggerin toimesta, prk..le%.



oman käden jälki


Suojaisin elmukelmulla Arabian ison lautasen.
Käytin sitä muottina.


Leikkasin reunat.


Kolmas kääntynyt kuva!

Jatkan silti.
Taputtelin saven muottilautaseen
ja sivelin reunat suurpiirteisesti siistiksi.


Joskus onnistun saamaan kohokuvan painaumasta.
Se on valon suunnasta kiinni.
Hämmentävää!?

Nyt lautanen saa kuivua.
Sitten se menee raakapolttoon,
jonka jälkeen tuputan tummaa alilasiteväriä kuvioihin.
Lopuksi lasitan lautasen 'transparent'-lasitteella.
Tästä tulee ns. korkean polton kivitavaraa.

Vai tuleeko!?



HUPS!

KÄMMI - kämmen, peukalo keskellä kämmentä!?



Keramiikka on herkkä laji.



Tein lautasen reunoilta jääneistä savisuiruista
kalloja, pääkoppia, omiⒶ  koppia ;)

Vaan eivätpä nuo lohduta,
vaikka ehjinä säilyivätkin ';D



Vaan mikä oli se alkukuva?

Pelastin lautasesta silmänmuotoisen siivun.
Alilasitin sen kiltisti tummalla
ja jätin uunin viereen hyllylle odottamaan polttoa.
Miksi en heittänyt sitä roskiin ja tehnyt uutta?

Oli keramiikkakurssin viimeinen kerta.
Ja tämä oli mun viimeinen työ.
OmⒶ  nimikkolautanen, ilman nimeä ';) 


Pahoittelen vielä noita pystyynvinksahtaneita kuvia.
Yritin monta kertaa ladata niitä uudeleen, vaan aina ne kääntyivät miten sattuu.
Tulipahan omAnnäköinen postaus ;)




5 kommenttia:

  1. Voi kurjuuksien kurjuus, tuosta olis tullut superhieno!!! Tuo on niiiiiiiin turhauttavaa, kun bloggeri pistaa nuo kuvat toisinpain, mulla kay tosi usein kanssa noin... (Ja multa havis aakkoset...)

    VastaaPoista
  2. Kuvat kääntyilee ja kirjaimet hakusessa, sähköä ilmassa ;)
    Ihana tuo lautanen olisi...ON !

    VastaaPoista
  3. Oon kanssa törmännyt tohon kuvien kääntyilyyn ja se on ihan pirun rasittava vika!

    Mutta toi lautanen on hieno. Se on hieno myös silmänmuotoisena. :)

    Pitsillä saa kyllä ihania pintoja aikaseksi saveen. Eipä ole ikinä tullut mieleen virkata itse noita pitsiliinoja tähän tarkoitukseen! Kiitos ideasta. Kohtahan on kesä aikaa, kun keramiikka loppuu muutaman viikon päästä ja jatkuu vasta syyskuussa. Nyyhkis.

    VastaaPoista
  4. Voi kaunista lautastasi :(
    Katsoinkin tuota pitsikuvion kuvaa että miten olet saanut sen koholle, mutta se olikin sitten vain valon vääristämää... mietin itse että kun osaisi tehdä keramiikkaan pitsistä kohokuviota, en vielä tiedä miten.
    Tosi kiva blogi sulla, käyn täällä nyt joka päivä kurkkimassa! Ihanaa positiivisuutta, kivoja hulvattomia ideoita ja kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  5. Kaikki nämä kommentit lohduttivat mua!

    Kiitos, ei harmita enää yhtään.

    Asioiden,
    rikkimenneidenkin jakaminen kannattaa aina ;)

    VastaaPoista