Viime viikolla mulla keitti yli.
Raivosin, purskauttelin
ja sain aikaiseksi vaan lisää sotkua.
Mua lohduteltiin ja kannustettiin.
Rauhoituin hieman.
Mietin.
Kaikki näytti silti rumalta ':(
Tekeminen tuntui turhalta.
Siitä se suttaantuu,
vaikka vielä vähän yli kuohuukin!?
Sitten sain postia,
käsinkirjoitettua palautetta
yhdeltä blogini seuraajalta,
kuka ei ole kirjautunut lukijaksi
tai kommentoinut tekemisiäni julkisesti.
Purskahdin itkuun
kaikista kauniista ajatuksista,
kannustavista sanoista ja...
origamistakin.
Mua alkoi melkein hävettää
omat kiukutteluni.
PIENI TARINA
Oli mullakin pienet murheeni,
mut minulle niis' oli kyllä,
vaikk' ohitse kulkenut toinen ois
ja kuitannut ne hymyilillä.
Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se oli minun onneni juuri.
Oli mullakin pieni lintunen
ja minusta se oli soma.
Mut sepä siinä oli juuri murheellista,
kun ollut se ei mulle oma.
Eino Leino
PIENI TARINA
Oli mullakin pienet murheeni,
mut minulle niis' oli kyllä,
vaikk' ohitse kulkenut toinen ois
ja kuitannut ne hymyilillä.
Oli mullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulenpa, siks oli suuri se,
kun se oli minun onneni juuri.
Oli mullakin pieni lintunen
ja minusta se oli soma.
Mut sepä siinä oli juuri murheellista,
kun ollut se ei mulle oma.
Eino Leino
Paistoin hiljaa itsekseni 'päivän pannun'
harmooniseksi kokonaisuudeksi.
~
Tuo kirje avasi monia asioita
joista olin luullut toisin.
Se valaisi laajemmalta,
puhui monien puolesta,
vaikka olikin yhden ihmisen käsialaa.
Mitä minä voin muuta tehdä,
kuin jatkaa
ripistikkelieni tekemistä!?
SYÖMÄÄN! Silmillä ;)
~
Kaunis KIITOS,
sulattelen tätä vielä,
säilön sisimpääni ja purskautan ulos myöhemmin :)