Taistelusta rantakaisloja ja ruohoa vastaan
luovuimme jo pari vuotta sitten,
siis toiselta puolelta laituria.
Toisella puolella
käytän yhä näitä aseita.
Viime kesänä tässä oli puhdas hiekkaranta!
En anna periksi, vaan nitkutan ruohotupsut pois.
Haravoin kaiken.
Ja kärrään pois silmistä.
Tämä olisi mukavampaa hommaa,
jos olisi assari
tappamassa verenhimoisia paarmoja
lapaluiden välistä :D
Homma edistyy!
Tauko.
Hiekan ja ruohon raja on epämääräinen.
Niin saakin olla. En jaksa enää.
Johonkin se on vedettävä, oma raja.
Nyt saavat kissat ja koirat tulla kaivamaan ;)
Seuraavaksi mä nostelen
romahtaneen kivilaiturin paikoilleen
ja haravoin Punkaharjun ;)
Oikeastaan umpeenkasvanut kaislaranta on ihan kaunis.
Kaisloistahan voisi tehdä vaikka miten hienoja teoksia
Anni Rapinojan jalanjäljissä...
Vaan minäpä otan nyt oluen,
enkä mieti mitään projekteja ;)
Sama ranta 2002.
Mitä mä sanoinkaan vanhoista kuvista?
Ne auttavat motivoitumaan, etenkin raivaushommissa.
Nyt mä sanon muikku!
Umpan ja Lumpan tarinat, ihanat kaverukset, vaikkapa kirjan noista voisi tehdä.
VastaaPoistaVarmaan joskus melko väsyttävää taistella kasvustoa vastaan. Tässähän ei ole alunperin hiekkaa ollut, näin tuosta alakuvasta päättelin, tahtoo tuo luonto ottaa omansa takaisin.
Punkaharjun rannat ovat 'hopeahiekkaa'.
VastaaPoistaMuistan lapsuudesta omassa rannassakin sen.
Jos rantaa ei raivaa joka vuosi, käy noin.
Nyttemmin useimmat rannat ovat suojeltuja, ja niistä ei saa nyhtää kaislaa, kuten aikoinaan pikkupojat tekivät mm. Hynninsaaressa, missä Umppa ja Lumppa olivat viimeksi. Tai siis minne he jäivät ;)
Jotenkin sääli, kun rannat rehevöityvät, järvistä tulee lampia ja...Punkaharjun maisemakin on muuttunut. Eihän Runebergin kummultakaan näe juuri mitään, kun aluskasvillisuus rehottaa ;)