omA KOPPA

omA KOPPA

TAITAVA TEKIJÄ




Toimittaja soitti ja kysyi 
suostuisinko Suuren Käsityölehden 
TAITAVA TEKIJÄ-haastatteluun.

En kyseenalaistanut 
kumpaakaan sanaa ;)



Mun piti ehdottaa 5-7 työtä
kuvattavaksi.

Ensimmäisenä ajattelin esitellä 
omAn ELÄMÄni.



Seuraavaksi mietin sivun ulkoasua ';D

Harmaa ja valkoinen on 
mielestäni
ajatonta ja kaunista.



Ajattelin myös lehden sisältöä.
Joku onnistunut omA virkkausmalli
täytyy olla mukana!



Pehmeän vastapainoksi kovaa ja kiiltävää.



Suuren rinnalle jotain pienempää.



Ison ympyrän kaveriksi...
huumoria unohtamatta!

(Pölyt täytyy muistaa pyyhkiä.)



Ehdotuksistani jäi jotain pois.
(mm. lasitettu keraaminen naamio).



 Jotain uutta tuli tilalle.



Toimituksesta tulikin 
väritoiveita.
Mikko Hannula kuvasi 
kaikki ehdotukseni.



Toimittaja Sanna Höglund 
haastatteli minua 
puhelimessa tunnin.
Olen nähnyt ja korjannut tekstin.

Huhtikuun numero on vielä työn alla. 

Saan kuvata jutun lehdestä 
'mainokseksi' blogiin.

OmAn potrettini saan itselleni muistoksi. 
Oikeutta julkaista sitä 
minulla ei ole, 
sillä se ei ole minun kuva.

~

Oli ILO työskennellä 
ammattilaisten kanssa.

He kehuivat minua koko ajan ';)

~

KISSA pysyi huoneessaan 
koko kolmituntisen kuvaussession!?


26 kommenttia:

  1. Jes, vau, hienoa, upea juttu! Olet kyllä niin taitava, että vihdoinkin sen tietää kohta koko valtakunta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla vähän liioitellusti sanottu käsityölehdestä ;)

      Poista
  2. ...ja oikeaa blogia olen näköjään seuraillut,hyvää päivänjatkoa bloginpitäjälle :)

    VastaaPoista
  3. Ujo kissa? Ihanaa,onnea sulle! Kyllä näitä sun taideteoksia kelpaakin esitellä ja viis pölyistä!

    VastaaPoista
  4. Sinulta löytyy niin laaja-alaista osaamista, että oikeasta ihmisestä jutun tekivät. Onnea.
    Kuvat, täällä herättivät jo mielenkiintoni tekemishistoriaasi kun kaikkea en ole ehtinyt nähdä ja mm. nuo korusi ovat niin upeita :-)

    VastaaPoista
  5. Todellakin oikeaan paikkaan tulivat :-D

    VastaaPoista
  6. Todella mahtava juttu tuo haastattelu!

    VastaaPoista
  7. Hienoa, tätä mä oon niin odottanut!
    Höh, mitä se kissaneiti nyt ujosteli, olis esitellyt kauneuttaan:-)

    VastaaPoista
  8. Ihailen luovuuttasi, olet ehdottomasti ansainnut lehtijutun!

    VastaaPoista
  9. Hieno homma! Lehteä odotellessa... :)

    VastaaPoista
  10. Lehteä odotellessa täälläkin! Saisi siitä kyllä ansaitakin jotain! Mun mielestä...!

    VastaaPoista
  11. Wau! Onnea ja innolla odotan lehteä.

    VastaaPoista
  12. Mahtavaa! Näin sen pitää mennä! Lehteä odotellessa...

    VastaaPoista
  13. Onnea! Osasivat poimia todellisen TEKIJÄN lehteensä.

    VastaaPoista
  14. Hienoa, onnittelut! Taitava tekijä, se sinä tosiaankin olet :)

    VastaaPoista
  15. Hienoa! Onnea, odotan mielenkiinnolla lehteä :)

    T:Anne F

    VastaaPoista
  16. Que hermoso vestido gris, es una obra de arte te felicito

    VastaaPoista
  17. Heippa! Löysin sivusi taannoin ohimennen selatessani neulontaohjeita ja olin myyty. Sinussa (ja/tai siis kädentuotoksissasi) on särmää ja sellaista tyyliä mitä olen jo pitkään(!) kaivannut käsityöblogilta. Rentoa ja modernia sekä 100rosenttia anarkiaa, mutta ei väkisin väännettyä. Mahtavaa, että myös SKL ovat bonganneet sinut. Sehän voi poikia ties mitä... Lehteä odottaen.

    VastaaPoista