nuorten lopputyökatselmus




Marjutin painokangas, lopputyö (osa)

 1.9.2011 aloittaneiden nuorten 
työharjoittelujakso päättyy 30.12.2011.
Nuoret saavat yksilölliset todistukset ja kukkaset.
On helpottunut ja haikea olo.


Jakson lopussa 
tehdään itsenäisempi lopputyö,
johon jokainen soveltaa 
verstaalla opittuja taitoja.



Sain nuorilta luvan tehdä 
'lopputyökatselmuspostauksen'.





Marjutin lopputyöidea tuli
ihan ensimmäisestä aamupiirroksesta :)



Marjutin lopputyö (osa).



Tiiakin maalasi ison seinäkankaan.





Tiian lopputyö (osa).



Jenni suunnitteli, kaavoitti ja ompeli 
Millalle mittojen mukaan juhlamekon.



Kolmas proto ja sovitus.



Piilovetoketjun ompelu.





Vuorissa on Millan lempiväri :)



Jennin lopputyö.



Millalla oli jo verstasjakson alussa 
toiveena ommella lopputyönä 
vuoritettu pitkäkarvainen tekoturkistakki.






Taskuista aloittaminen  
oli kuulemma pelottavinta, 
siis etukappaleen silpominen ;)





Pehmeää karvaa ja fleeceä sisältä :)



Minusta tämä näyttää
 ihan Millan voimaeläimeltä, ketulta :)



Millan lopputyö.



Nuoret kuvasivat sinnikkäästi 
ulkona kylmässä töitään, valon vuoksi.

Veran lopputyö.




Nisrin halusi värjätä ja maalata kangasta.

Ja ommella niistä riippumaton.








Punainen kukka muuttui myöhemmin tummemmaksi, 
kokonaisuuteen paremmin sointuvaksi.



Nisrinin lopputyö.



Laura inspiroitui Marcel Duchampin teoksesta.
Olimme nähneet 
yhden version maalauksesta vilaukselta 
'Värin Voima' - näyttelyssä.



Laura otti teoksesta kalvokopion, 
heijasti sen seinään ja piirsi kankaalle 
muutamia muistiviivoja liidulla.



Duchampin alkuperäisen teoksen kullankeltaiset värit 
vaihtuivat sinisiksi ;)



Ja pensseli sormiksi.



Leikkuuhahmotelma ;)



Ompelu.



Piilotikkauksia :)



Muotoilua.



Yksityiskohtia.



Joulutauko.



Sovituksia.



Lauran lopputyö.



Extra.


Lauran lopputyö (osa).



Dokumentoimme päivittäin tekemisiämme.
Harjoitustöistä kootaan portfolio.
Jokainen esittelee työnäytekansionsa
lopputyökatselmuksessa. Vuorossa Laura.



Marjut ja Nisrin.



Jenni.



Marjut.



Ja vielä jotakin extraa.
Marjut teki  filmiseulan 
ja painoi lempiyhtyeestään pienen seinäkankaan.

~

Oliko tässä kaikki!? Tässäkö se nyt oli?
Joko tämä verstasjakso loppui...?


Oli ilo tutustua näihin nuoriin. 
Oli ilo opettaa.
Oli ILO nähdä, 
kuinka jokainen oppi, 
sovelsi oppimaansa, 
uskalsi olla oma itsensä
asettaa tavoitteet korkealle
ja onnistua.




syksyn todistuspohja (1.9.-30.12.2011)

Onnea verstasjakson 
kunnialla loppuun asti puurtaneille!



Huomenna... tulee itku.

1 kommentti:

  1. Oooooi, ihania juttuja - oot varmaan huippu ohjaaja, mukava ja inspiroiva. ♥

    VastaaPoista