nuorten jäähyväisteos



29.12.2011
Viimeinen työpäivä nuorten kanssa.

Valtasimme heti aamusta
ateljee Rotondon 
työtilan ja siirsimme painopöydät yhteen.
Neulasimme  5,5metriä 
valkoista lakanakangasta.



Yhtenä tavoitteena oli 
käyttää loppuun 
valmiiksi sekoitetut painovärit.



Toisena tavoitteena tehdä jäähyväisteos
yhteistyönä.


Päätimme maalata aamupiirrokset 
ISOSTI suoraan kankaalle.



Keskustelimme yhteisestä aiheesta. 
Päädyimme kesän, valon ja valaistumisen jälkeen 
aiheeseen inspiraatio.
Jokainen valitsi itseään inspiroivia värejä 
ja maalasi inspiroivia muotoja.



Muutaman minuutin kuluttua
 vaihdettiin paikkaa.



Pöytää kierrettiin myötäpäivään 
'ambient'-musan soidessa taustalla.



Ja taas, vaihto!



Pinkki vuori oli pitkään koskematta.



Mitä tästä oikein tulee!? 
Sotkua vai ;)



Miltä tuntuu maalata 
toisen tekemien värien ja muotojen päälle?






Kunnioittaako kukaan 
edellisen kädenjälkeä ;)



Milloin tämä on valmis!?



Miltä tuntuu palata puolen tunnin jälkeen
takaisin omalle paikalle, 
kun omista ensimmäisistä vedoista 
ei ole jäljellä juuri mitään?



Vai erottuuko tästä sitten vielä
jokaisen oma kädenjälki :)




Inspiroivat terveiset 
tuleville nuorille - uuden pöytäliinan muodossa :)



Sinisen Verstaan 
vastaava kouluttaja, Susanna Palo.
Entinen ateljee Rotondon kouluttaja 
ja työparini
kävi katsastamassa mitä  Virpi huseeraa
 nuorten kanssa kankaanpainopuolella ;)

Älä huoli Susanna, 
mä mankeloin ja ompelen tuon - ja 
siirrän painopöydät yksin takaisin paikoilleen...
ensi vuonna ';)




Vuoden viimeisenä työpäivänä ;)



Kiitos ihanat työkaverit :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti