omA KOPPA

omA KOPPA

villakukkatyyny




Virkkaaminen on


siksi niin leppoisaa,


 kun keksii rytmin,


ja saa siitä kiinni


juttu senkun jatkuu,
vaikka ajatus on katkennut kauan aikaa sitten ;)


Olettaen, että osaa virkata :)



Filosofi Juha Varto
huomasi yhdellä luennollaan
 ajattelevansa kauppalistaa
kesken oman puheensa.
Suu suolsi kasvatuksen
yhteiskunnallisia ja filosofisia perusteita,
vaan yhtäkkiä 'nauha' katkesi
ja hän kysyi meiltä, mitä oli viimeksi sanonut ;)

Tyyppi on kiinnostava, viisas,
aiheellensa omistautunut,
luennot värikkäitä ja innostavia,
eikä kukaan huomannut mitä oli tapahtunut,
ellei hän olisi tunnustanut - ja nauranut päälle.

Hyvähän se on, kun homman osaa :)



Virkattu ympyrä on halkaisijaltaan 70cm.
Alustyynyn saa siis ommeltua
standardilevyisestä 140cm< kankaasta.



















Ompelin villasta virkatun kukkasen
pellavakankaaseen käsin,
kolmesta kohtaa.
Suurpiirteisellä laskutoimituksella
käsinommeltavaa tulee yli 5m,
vaan eipä sitä urakkaa kannata ajatella,
ompelee vaan,
vaikka viikonlopun ruokalista mielessä ;)


nurja puoli

Täytteeksi tungin vierasuntuvatäkin,
eipähän sekään enää vie kaapissa tilaa. 
Tyynyn kyljessä on vetskari. 


Sullehan mä sen virkkasinkin!?


Mitäs kissa ~ 
haluaisit syödä viikonloppuna?



Ainokainen




Olen onnellinen toisen puolesta.



Hän on lahjakas tyttö.
Ahkera. Omatoiminen. Idearikas.
Oman tien kulkija, kenellä on arvot kohdallaan.



Puhun Netasta,
entisestä oppilaastani ateljee Sartoriassa.
Siksi tytöttelen ;)



Lahjakkaan nuoren kohdatessani,
toivon parasta.
Että hän pärjäisi
valitsemallaan käsityöläiskujalla.



Sitä toivon todella.

Ja sitten,
vuosien päästä, tapaamme ja
kuulen hyviä uutisia.

Netta oli opiskellut lisää,
perustanut oman *Ainokainen*-vaatemerkin
ja tekee työtä nyt sen eteen.
Hän on palkittu ekodesigneri
ja Ainokainen on saanut näyttely- ja palstatilaa
useissa foorumeissa ja lehdissä,
Suomen rajojen ulkopuolellakin.
Viimeksi katsoin aamu-tv:stä Netan haastattelun.
Ja nyt kuulin uudesta nettikaupasta.

Arvatkaapa lämmittääkö :)



Seurailen Ainokaista.
Kuulun Ainokaisen FB-ryhmään,
luen Ainokaisen blogia,
katson kotisivuja
ja sitä kautta saan tietoa kaikista
lehtijutuista, näyttelyistä ja uusista paikoista,
mistä voi ostaa Netan
suunnittelemia ja toteuttamia tuotteita.

 http://www.facebook.com/group.php?gid=103094023832

http://oivalluksistaolevaisiksi.blogspot.com/





Kyllä me privaatistikin välillä kirjoittelemme,
kysyin Netalta esim. lupaa tehdä tämän postauksen :)


*Ainokaisen* krakaruusuke
kruunan mun työn.

Kuka voisi olla kannustamatta
noin kauniin krakaruusukkeen tekijää!?

Tai paremmin sanottuna,  
oppilaastani on tullut  mun opettaja :)



KRAVATTIMEKKO
Niksipirkon 'virka-asu' ;)



Fiilistä ukin vanhasta laulukirjasta - en voinut olla
laittamatta nuotteja tähän postaukseen, 
onhan Ainokaisella niistäkin tehtyjä tuotteita ;)

ONNEA ja menestystä Netta
ja Ainokaisen uusi nettikauppa!!!



Ainokaisen tuotteita livenä,
Merimiehenkatu 18, Helsinki.





virkattu MEKKO - ohje




Tässä vaiheessa on hyvä päättää,
mitä aikoo virkata :)

Minulta toivottiin
Voi taivas! -tunikan ohjeita.
Virkkailin vastaavanlaisen mekon.


Tein pääntien kokoisen
ketjusilmukkarinkulan ympärille 'kauluksen'.


Virkkausmalli, jota varion.

Mun mallissa on
pitkiä pylväitä isossa lehdykkeessä 8,
ja pienemmässä 2.
Jätin ketjusilmukat niiden välistä myös pois.



Suihkutin työn kosteaksi
ja venyttelin kauluksen muotoonsa.


Lähdin kauluksesta vasemmalle
ja peilikuvana oikealle.
Tein kainalon alle tulevat palat,
kädentien muodon.


sivupala, etukpl


takakappale


Tein myös takakappaleeseen 
kädentien muodon antavat sivupalat.


sivupala, takakpl


Virkkasin yhden
suoristavan lisäkerroksen etukappaleeseen.
 Nyt sivusaumojen pituuskin täsmää.
Lopun mekon aion virkata putkeen,
siis pyörönä.


Ensin täytyi kuitenkin ommella
se sivusauma.

Täydellistä!
Mallikuvio jatkuu saumattomasti,
pieni ja iso lehdykkä osuivat vierekkäin.


Käytin suihkupulloa vähän väliä.
'Silitin' työtä ja muotoilin työtä.


Virkkasin pääntien ympäri.


Pääntien reunus.
Varion senkin perusmallista.


Tässä vaiheessa on mennyt
100g lankaa.

~

Miehen kommentti: Onpa hieno!
Hän varmaan luuli, että napapaita on valmis ;)



virkkausjärjestyksen kertaus


Koska lankaa on vielä jäljellä vaikka kuinka paljon,
jatkan pituutta reilusti.


Vaihdoin koukun vaivihkaa 4:sta 5:een.
Helmasta tulee ilmavampi ja työ levenee itsestään.


Kissassari antoi mekon kuvausvinkkejä kropallaan.





Mekon väri on kattivärikartasta.



Virkkasin helmaan samanlaisen reunan
kuin pääntielle.


Muutamien alimpien kerroksien
 lehdyköiden väliin
olen tehnyt ketjusilmukan,
kuten alkuperäisessä mallissa.
Helmaan tuli enemmän leveyttä.

Jos huolittelisin vielä kädentiet,
voisin käyttää jo mekkoa.

Aion kuitenkin tehdä siihen vielä hihat.


Hihan aloitus on
kädentien kokoinen rinkula.


En halunnut superleveitä hihoja,
joten korvasin isot lehdykät
kainalon alla (käden sisäpuolella)
pienillä lehdyköillä.


Lotuskuvio on siis vain hihan ulkosyrjällä.




No tästä kuvasta ehkä tajuaa!?



Levensin hihojakin aavistuksen alhaalta
lisäämällä pienten ja isojen lehdyköiden väliin
yhden ketjusilmukan.


Kostutin taas työn 
 ja muovasin suoraan hihaan
hieman pyöriötä olkapäälle.


En ommellut hihaa kiinni
aloitusrinkulan silmukoista,
koska silloin olisi tullut
hihan ja miehustan väliin isot 'reiät'.

Yhdistin kappaleet
ikäänkuin  aloitusrinkulaa
ei olisi ollut olemassakaan.

Ompelen usein työn oikealta puolelta.



Valmis :)

Vain 400g meni (sukka)lankaa!

Mekolle voisi muuten näyttää
vielä kerran suihkupulloa.



Tai pukea vaan päälle
ja venytellä se muotoonsa
rökälehtelemällä ;)

 



Ei kai tämän alle
alushametta tarvitse laittaa!?





Tai aluspaitaakaan ;)