omA KOPPA

omA KOPPA

20 vuotta sitten: HYBRIDI X 5 SIIRA V


VMS 1992

Kuva: Tarja Kapanen, 
valokuvauskurssilla koulussa.





Valmistuin ammattiin 
tasan 20 vuotta sitten.



Siira on monijalkainen äyriäiseläin. 
 Virpi alkaa V:llä, joka on roomalainen vitonen.

Tein lopputyökseni omAnnäköisen kokoelman 
showtanssinkestäviä pukuja, 5 asukokonaisuutta.

Tutkin mustan eri sävyjä ja pintoja. 
Yhdistelin joustavia materiaaleja vähemmän joustaviin.
Kaavoitin suurimman osan itse. 
Liimasin ja ompelin käsin, 
vaikka kyseessä oli teollisen vaatesuunnittelun osaston lopputyö.

Tein yhteistyötä valokuvauslinjan opiskelijan, 
Jukka Rapon kanssa, 
koulun uuden studiotilan avaruuskulmassa.

Nakitin opiskelutoverini 
alemmilta vuosikursseilta malliksi.
Ja pari kaveria lisäksi.
Suunnittelin ja maalasin kuvausmeikit.
Sain Kultaseppäopiston puolelta 
koruntekoapua.

Lainasin graafisen linjan uutta laserkopiokonetta 
ja tein mustavalkoisista diakuvista 
isoja (55x81cm) printtejä, 
joita sävytin taustasta.
Niistä tuli lopputyönäyttely, 
sillä mallinukeille sai puettua vain osan asuista
ja hengarissa roikkuvat trikoot 
eivät olleet mielestäni tarpeeksi näyttäviä.

Lopputyön kirjallinen osuus oli kaksiosainen.
Tein kuvakansioon toiset printit, pienemmät.

 'Tiesin' jo opiskeluaikanani, 
etten tule tekemään teollisuudessa 
vaatesuunnittelijan töitä,
vaan jotain ihan muuta - ja otin riskin 
revitellä lopputyölläni, koska koulu maksoi viulut.

Aluksi minua 'peloteltiin', 
etten saa papereita koulusta
näin käsityöpainotteisella lopputyöllä,
mutta valmistuin kuitenkin parhain arvosanoin
ja työni palkittiin lisäksi kahdella stipendillä.

Olin 22 vuotias.



Tämä on lempisarvijaakkoni.







Malli: Mika Piirainen










Meikkiluonnos.




Malli: Pia Talaslahti











Kuvasin nämä kakkosportfoliooni 
(ensimmäinen versio jäi koululle, kuten kaikki asutkin)
kopioidut printit digille, 
jotta sain tehtyä tämän postauksen.

Kuvien laatu siis on kärsinyt 
tässä matkalla aika lailla.



Malli: Anssi Tuupainen






Lopputyönäytös oli Savoy-teatterissa Helsingissä.
Maskeeraajat tekivät työnsä mallikuvien avulla.



Näytöksestä minulla ei ole kuvia. 



Eikä videotallennetta.



Malli: Jukka Suutari



Malli: Sari Louko









Värjäsin hiukseni valmistumisen kunniaksi.
Ompelin juhlamikroshortsihaalarin.
Ammattilainen meikkasi minut
lavalle kiitoksiin - ja lopputyöBILEISIIN :)

Niistäkään minulla ei ole kuvia.



Yksi nuhjuinen kuva löytyi lopputyönäyttelystä.
Tästä saa käsityksen kuvaseinän koosta.





kuva: Anssi Tuupainen

Bileiden jälkeinen päivä Lahdessa.

En ollut ehtinyt kotiin vaihtamaan vaatteita,  
joten menin samoissa kouluun lopputyöpalaveriin ;D!?

Olipa hauska muistella.
Ja tajuta, etten ole juurikaan muuttunut ja vanhentunut, 
siinä yhdessä asiassa ;)


BIKINIT





*AhMATTI-kukkaron ohje 
löytyy Ihana-lehdestä 2/2011.

Sain Kotkan Kaupunginteatterin 
lämpiöstä tuliaisia - klipsuja ;D



Nurja puoli ylhäällä, 
oikea puoli alhaalla.









Keskitaka.


Keskietu.



Niskalenkki.



Niska.



Etumus.



Niskalenkin kiinnitys pitää vaihtaa
samanlaiseksi kuin takana.



Mitäs mesoin bikinivirkkauksesta taannoin - 
pitihän ne :D :D toteuttaa.



Tein kesätaulun...



...jonka voin halutessani pukea ''';D


Virkkaatteko te muka aina 
vain tarpeellista ;)?!

violetti trikoomekko




Trikookudeinspiraatiot jatkuvat.



Leikkasin mekon.
Letittelinkin ensin 
ylijäämäsuiruista avainnauhan.

Mietin mekon koristukseksi 
lettikasaa kaulaan, matonkudekorua.

Huolittelinkin kuteella vain 
trikoomekon reunat.
Ei tarvinnut ottaa saumuria esille.



Ompelin koko mekon 
(jersey-neulalla) ja pienellä siksakilla.

Huolittelin pään - ja kädentiet trikookuteella.



Se rullaantuu
 raakareunan päälle.



Nopeaa ja huoletonta
kesämekkoompelua :)



Olen käyttänyt
samaa 'kaavaa' jo pari vuotta.



Kehittelin kaavan,
kun eräs kollega tuskaili,
kun kukaan ei ole keksinyt
nopeatekoista
'kahdensaumamekkoa'.



Sitä voi varioida
mielensä mukaan.



Violetti on kuulemma katumuksen väri.
Sopiva siis sunnuntaille ;)!?