omA KOPPA

omA KOPPA

Joulumyyjäisvalmisteluita




Mietimme  yhdessä 
Sinisen Verstaan joulumyyjäistuotteita.

Ateljee Rotondossa painetaan ja värjätään kankaita, 
Sartoriassa ommellaan.
Rautalanganvääntökin on mahdollista... ;)

Rotondolaisilta syntyi ensin mainos.

Sitä levitettiin sähköpostitse.
Latasimme Sinisen Verstaan FB-ryhmän sivuille 
päivittäin kuvia tekemisistämme. 

Lisäksi perustin FB-ryhmään tapahtumasivut, 
jotta ihmiset voivat laittaa kutsuja kavereilleen.

Flyerit ja julisteet katsoittiin tarpettomiksi.



Meiltä kysellään usein spiraalivärjättyjä kankaita.



Rotondolaiset aloittivat siis niistä.



Sateenvarjojakin on kyselty, 
siitä asti, kun julkaisimme idean.



Rotondolaiset tehtailivat näitäkin.



Uudet painokankaat odottivat Sartoriassa.



Ne muuttuivat 
isoiksi kasseiksi päivän aikana.



Hinnoittelimme kaiken samalla. 
Kassit 10€ ja spiraalikankaat 15€.



Käsinsidotut muistikirjat.



Ompelimme kukkaroita.



Sartorialaiset halusivat tehdä 
myös hiuskoruja.






Kortit olimme saaneet tehtyä jo aiemmin.



Samoin vapaaviivapiirros ~ Värityskirjat.



Sitten vain pyörittelimme peukaloita ;)



Sartorian Aino
joulumyyjäisten rakennuspäivänä 
kahvilassa, Luculluksessa.



Ateljee Rotondon, 
kankaanpainanta- ja värjäysryhmän 
kouluttaja Pirjo Pihkala.



Koruinventaario.









Kaappitarkastus.



Toinen.



Kävin myös keittiön puolella 
nuuhkimassa.



Piparminttua!



Väri-iloittelua.



Fetajuustoa, homejuustoa...



Leivontapäivänä saimme omatoimisesti
rääppiä ruuaksi edellispäivän tähteitä.

Meillä on luksusruoat joka päivä :)

Mieheni muuten bongasi 
Hesarin ruokatorstaista 
tuon saaristolaisleivän reseptin.
Kokeilimme ensin kotona. 
Kehuin kahvilaryhmän kouluttajalle. 
Tiina nappasi vinkin.
Leipoivat niitä nuorten kanssa.



Jouluvalot. 



Mitä vielä?!
Myyntivuorotkin on jaettu jokaiselle.
Ulkomainos tehty. Kynttilät etsitty.
Käpydeko aseteltu ovenpieleen.



Tekemistä huomiselle...

KAIKKI saavat joko värittää (vapaaviivapiirroskuvia) 
tai koristella puuta.



Olemme yrittäneet pitää huolta, 
että jokaisen talossa olevan nuoren 
oma kädenjälki näkyy myyjäistuotteissa.

Toivomme, että he saavat palautetta tuotteistaan 
ja mieluisan kokemuksen
tuotesuunnittelusta, niiden toteutuksesta 
ja myyjäistapahtuman järjestämisestä.



TERVETULOA Sinisen Verstaan
Joulumyyjäisiin :)

1.12.2012 klo 11-15

Sininen Verstas
Annankatu 19, HELSINKI 12




kuva: Emilia Laitinen

1.12.2012

Viimeinen myyntivuoronakki 
osui kouluttajille, 
koska kaikkea pitää kokeilla myös itse ;)

*Muista, kun olet töissä täällä, 
sinulla on aina Sininen Verstas - leima otsassa ';D

~

KIITOS kaikille kävijöille, 
etenkin Wanhoille verstaslaisille, pus.


6 kommenttia:

  1. Saako näitä ostaa verstaalta myös myyjäisten jälkeen? Nyt harmittaa, ettei huomenna päästä kaupungille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkaamme kamat kaappeihin. Kahvilan ollessa auki ulkopuolisille, voi kassalta kiltisti kysäistä, voiko ostaa...värityskirjan :)

      Poista
  2. Myrsky vieköön että on houkuttelevaa myyjäiskamaa. Tulisin jos asuisin lähempänä ja haluaisin sateenvarjon tai värjättyjä kankaita tai piirakkaa. Teillä on hienot tuotteet.

    VastaaPoista
  3. Voi possu, pottu ja muutama muu maataloustuote. Miksi mie asun aina väärässä kaupungissa. Muuten kotiuttaisin samantien yhden oranssin pitsisateenvarjon itselleni....

    VastaaPoista
  4. Minäkin huokailen syvästi ollessani väärässä kaupungissa. Ihania tuotteita ja niin upeissa väreissä. Nuoret ovat todella taitavia ja te ohjaajat saatte ihanasti heidän sisimmästään kaikkea luovaa ulos. Kiitos teille. Elättelen toiveita josko tuotteet tulisivat jotenkin kummasti netin kautta myyntiin....
    -Sylvi

    VastaaPoista