omA KOPPA

omA KOPPA

suru sukassa



Halusin tehdä vielä toiset 
salmiakkiruutuvillasukat.
En innostunut riemunkirjavista, 
joten päätin tehdä 
alkuperäisideanväriset.



Sukan pohjassa on 
2 pienempää 
salmiakkiruutua.


Kärjen ruudut 
liitin yhteen virkkaamalla, 
muut ompelemalla.


Iso ruutumalli  on 
Jan Eatonin kirjasta '200 virkattua ruutua'.


Sain tiedon ukkini kuolemasta 
perjantaina, kesken tyhypäivän.
En osallistunut yhteisiin iltapäiväkokkauksiin.
Halusin olla hetken yksin, 
hyppäsin bussiin ja hautauduin takapenkille.

Join lasipurkista kahvia 
ja kaivoin laukusta keskeneräisen virkkauksen.
Se rauhoittaisi.
Miten sattuikaan musta lanka 
ukin kuolinpäiväksi?



Bussimatka kesti kolmisen tuntia.
Virkkasin mustaa ja mietin ukin hyvää elämää.
Suru siirtyi sukkaan.

Niistä tuli omat, 
salmiakkiruutuvillasukat, 
surusukat,
joita en voi myydä tai antaa pois.

Vaikken ole käyttänyt niitä kuin kerran, 
ne ovat jo täynnä elämää ja kauniita muistoja, 
kuten monet muutkin 
(hitaasti valmistuvat) käsityöt.

Ajatuksia voi purkaa, 
vaan voi niitä virkatakin.



11 kommenttia:

  1. Kauniit sukat. Lämmin osanotto surussa.

    VastaaPoista
  2. Osanottoni ja voimia Sinulle. Sukat ovat upeat.

    VastaaPoista
  3. Osanotto suruusi. Sukissa on kauneutta, surua ja elämää.

    VastaaPoista
  4. Osanottoni. Käsien kautta saa onneksi lähes parasta terapiaa.

    VastaaPoista
  5. Voi,minun Mummini kuoli viime keväänä,kaipuu on kova edelleen...Osanottoni.

    VastaaPoista
  6. Osanottoni.Minun mummoni kuoli joulukuun viimeisenä 2011.
    Hyvä että sait surun sukkaan virkattua, ovat nyt kallisarvoiset.
    Eila

    VastaaPoista
  7. Osanotto, surutyötä voi tehdä niin kovin monessa muodossa. *lämmin halaus*

    VastaaPoista
  8. Osanottoni. Voimia sinulle surussasi.

    VastaaPoista
  9. Lämmin osanotto suruusi!

    VastaaPoista