PAPERIKORI




Hesari ja
 TYTTÖJEN ASKARTELUKIRJA 
vuodelta 1954
olivat pöydällä vierekkäin.
Olisiko kirjassa vinkkiä,
mitä sanomalehdestä voisi tehdä?



Olen lukenut ensimmäisen kerran
tämän opuksen 3-4 vuotiaana,
oikein kynän kanssa ;)





















Niinillä punotun olkikorin ohje oli kiinnostava.



Opettelin tekemään kahdeksikkoa :)


8~8~8~8~8





Alku oli hankala,
vaan mitä uutta asiaa opeteltaessa se ei olisi!?

Paperin pitäminen pienellä tiukalla kiepillä
vaati näppivoimia.



Käytin yksinkertaista puuvillalankaa
niinen asemesta.


Kokeilin välillä yksinkertaisia pistoja
(jätin kahdeksikon ensimmäisen lenkin tekemättä),
yksinkertaisella langalla.


Työn edetessä
vaihdoin kaksinkertaiseen lankaan.
Tuntui vaan siltä,
että reunat vaativat vahvemman langan.
Kokeilin reippaasti eri vaihtoehtoja.

Toisin sanoen:
Koriin pintaa elävöittää 
vaihtelevat pistot ja langan paksuus ;D



No onhan tuolla yksi lankalenkki - virhe ;)

Punoin koria pimeässä,
siis leffoja katsellessa.
Kun sain työhön näppiTUNTUMAN,
onnistui se 'sokeanakin'.



Taittelin, kiersin ja rypistelin 
torstain ja perjantain Hesarista
kaikki mahdollisimman värittömät sivut.



Tiukka (kahdeksikko)alku,
yksinkertaisella langalla sokeana punottu/ommeltu keskiosa
ja vaihto kaksinkertaiseen lankaan lopussa.
Kahdekksiooja tein sinne tänne,
ihan vaan elävän pinnan aikaansamiseksi ;)



Eikä tässä hiki näykään,
vaikka kyseessä onkin harjoitustyö!?


Olen tyytyväinen :)



Mittasuhteiden vuoksi ~ 
vaan ei kaikkia munia samaan koriin!

~

Punoessa (ja leffoja ketsellessa) mietin
ikuista kysymystäni taiteen ja käsityön rajasta.

Voisin tehdä kahta blogia.

Kumpaan paperikori menisi?!
Tämä postaus kuuluisi käsityöblogiin.

Vaan jos esittelisin työn:

*recycled*
tai
*kiertokulku*
tai
 *SPIRAALI*

ilman taustahöpinöitä ja tunnustuksia siitä,
että opettelin  uutta tekniikkaa 
- ja kuvaisin myös sen eri tavalla, ilman munia,
asetettuna näytteille,
se menisi taideosastolle!?

Mulla on siis kaikki munat samassa korissa!?
 - siis KOPASSA.


Hyvää lankalauantaita kaikille :)


9 kommenttia:

  1. Oi, tulipa siitä kiva koppa :). Minusta tuntuu että monesti käsityö ja taide on ihan sekoitus toisiaan. Ajattelen asiaa vielä niinkin, että taideteoksetkin tehdään käsityönä, mutta itse teos on taidetta.

    VastaaPoista
  2. Tein näitä samanlaisia koreja oppilaideni (5-luokka) kanssa viime syksynä. Käytimme hamppunarua ja sekin toimi kivasti. Tosiaan vaatii näppivoimia ja ainakaan tuon pienemmille lapsille en laittaisi tehtäväksi. Yllättävän hankalaa, vaikka periaatteessa helppo tekniikka.

    VastaaPoista
  3. Mietin, jos puuvillalangan ja hamppunarun korvaisi vanhoista vaatteista leikatusta kuteesta, tuote olisi 100% kierrätystä.

    Tietääkseni Kyproksella on voimissaan vanha tämänkaltainen tekniikka. Vai ovatkohan ne korinpunojamummot vaihtaneet värikkäät räsyt niineen tai muovinaruun? Turisteille niitä kuitenkin tehdään.

    VastaaPoista
  4. Namibiassa tehdään paljon koreja ja niitä käytetäänkin vielä. Sitoivat koreja sekä itse luonnonmateriaalilla kuin muovinarullakin. Mutta heidän kudontatekniikkansa on erilainen: loimet tulevat pohjalta ylös pystysuoraan ja niitä on siis paljon.

    VastaaPoista
  5. Jep,
    mut noita afrikkalaisia versioita en tarkoita.
    Täytynee tehdä yksi kyproslainen versio
    jossain vaiheessa ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana! Hieno Hesarien kierrätys muoto! Olisko tuo vähän kosteutta kestävämpi jos sen lakkaisi Kiva-lakalla... ehdottomasti varastukseen ja kokeiltavaksi menee tämä idea :)

    VastaaPoista
  7. Hieno homma, juuri tuota toivon,
    että joku inspiroituisi ja kehittelisi eteenpäin näitä juttuja :)

    Ajattelin itsekin lakkausta, mutta tykkään paperin pehmeydestä, joten jätän sen noin.
    Jos teen toisen, saatanpa sen lakatakin.

    VastaaPoista
  8. Luin korin kiertäen läpi,
    aikamoista dadaa ':D

    VastaaPoista