omA KOPPA

omA KOPPA

NimmarikⒶngas




Sinisen Verstaan
 joulumyyjäistuotteet työn alla.

Ompeluryhmä  verrytteli yhdessä 
kankaanpaino-ja värjäysryhmän kanssa.

Yhdistimme kaksi painopöytää 
ja pingotimme siihen 7 metriä lakanakangasta.

Kukin otti aloituspaikan 
ja vetäisi siihen muutaman 
omannäköisen vedon.
Kiersimme koko kankaan myötäpäivään, 
kunnes jokainen oli takaisin 
omalla paikalla.

Jokaisen tekijän kädenjälki 
näkyy tasaisestiympäri kangasta.

Kukin sai nmiettiä, 
miltä tuntui luopua omasta työstä 
ja maalata toisen aloittaman työn päälle/viereen.



Seuraavassa harjoitustyökankaassa 
oli tarkoitus saada 
tekijät esiin.



Kiersimme uuden kankaan samalla periaatteella 
kirjoittamalla siihen  omat nimmarit.









Me kouluttajat olimme kuvaajina ja kellokalleina 
nuorten maalatessa, joten saimme oman kierroksen.
Nuoret ottivat meistä kuvia ja katsoivat kelloa.



Nimmareiden hieman kuivuttua 
päätimme värittää 
mustavalkoisen kankaan.



Tarkoitus oli saada aikaan 
rokisti ronskia kerroksellista jälkeä.






Lopuksi sipaisimme vielä mustalla 
vahvistuksia nimmareihin.



Mietimme 
mitä ompelisimme tästä.



Jokainen sai ottaa 
mieluisan palan 
yhteisestä kankaasta.



Opettelimme ompelukikkoja.



Kehittelimme 
helppotekoisia malleja.



Ei ole oikeaa tai väärää tapaa kasata tuote, 
kiinnittää vuori tai vetoketju!?



Kaikki ideat oli sallittu.



Kauneus on katsojan...
tästä tyylistä tykkääminen on omasia ;)


Mohairvillapaita




 Edellisen postauksen
remonttimekosta tuli niin mukava,
että päätin tehdä toisen
 virkaten...ja neuloen.



Ompelin.



Maitokahvin väristä mohairia.

Tauko ;)



Keräsin silmukat
pylväiden päältä.



 Helma, hihansuut ja kaulus
kaksinkertaisella langalla.



Yksi oikein, toinen nurin.



loppukuvat: J.Sarjanen



Kolme numeroa liian isoilla 
koukulla ja puikoilla 
syntyi mukavantuntuista 
 ja  muhkeaa jälkeä nopeasti.

300g.



Remonttimekko




Pakanlopun palasista...





Kaksinkertainen hameosa.



Surautin saumurilla.



Venytin hameosaa ommellessa.



Valmis kuvattavaksi.



Vielä tarvitaan...



...musta...



...tausta.






kuvat: J.Sarjanen



Ja taas takaisin...



...tikkaille.




Koppa kolmessa sekunnissa







Pää, koppa, kallo...
skål - hyvää viikonloppua :)







Maalaukset : VMS
Kuvat ja video: J.Sarjanen


Pukukoru





Ostin kirpputorilta 
keskeneräisen pitsiliinakäsityön.

Tuputin kusenkeltaiset pitsit 
Paverpolilla (kankaan kovetusaine), 
joka oli valmiiksi sävytetty tummanharmaaksi.




Liitin pitsikukkaset yhteen 
harmaalla ketjulla.



Etu (sovitusnukke on mies).



Taka.


Korun idea on entisen oppilaani, 
Netta Kervisen 

Netta oli pitämässä korukurssia 
Sinisellä verstaalla - ja tottakai olin hetken opissa.




Ylimäämääräisestä pikkuneliöstä 
taivutin sormuksen.



Tämäkin oli Netan idea.



Korvikset keksin itse, 
vai keksinkö ;)?!

~

Aikaisempi korukurssi:

Pitsiliinanaama




Äidiltä saatu pitsiliina.



Suojasin kipsinaamalestin kelmulla.
Kastoin pitsiliinan Paverpoliin (kankaan kovetusaine)
ja puristin kuivaksi. 




Levitin lestin päälle.
Painelin pensselillä.




Suoristin reunat.
Annoin kuivua kerniliinan päällä.



Nostin seinälle.